Eilen illalla nukuttaessani tyttöäni ja siinä samalla neuloessani mietin, että miten riippuvainen sitä voikaan jostain olla kun en malttanut edes nukuttamisen ajaksi laskea työtä käsistäni. Kaikki liikenevä vapaa-aika menee käsityön parissa. Joku voisikin suunnitella jonkinlaisen lantiolle kiinnitettävän telineen, josta voisin aina päivisin kotitöiden ohessa pikaisesti napata käsityöni pienekin aikarakosen aikana. Ehkä minun pitäisikin alkaa virkkaamaan neuletilkkuja peittoa varten. Se työ veisi huomattavasti vähemmän tilaa mukana kulkiessa eikä työ tekemisen aikana tarvitsisi varata tilaan metrin säteellä ympäriltä niin kuin puikoilla neuloessa. Aina ja joka paikassa pitää olla mukana jotain pientä näperrettävää, muuten alkaa välittömästi tulla vierotusoireita: sydän hakkaa villisti, kämmenet hikoavat, keskittymiskyky katoaa täysin, kädet näpertävät jatkuvasti hiuksia tai muuten viuhtovat ilmassa kuin kutoen näkymätöntä paitaa, liikun hermostuneesti huoneesta toiseen ja etsin edes jotain pientä tekemistä, hermot alkavat kiristyä.. Tuossa vaiheessa on jo ihan sama vaikka saisin virkata kerällisen lankaa ketjusilmukoiksi, kunhan vaan pääsen tekemään jotain käsilläni.

Tietysti poden välillä käsitöistä myös suvantovaihetta. Yleensä tällainen suvantovaihe on edellisen työn valmistuttua ja miettiessäni seuraavaa projektia. Päässä risteilee ideoita ja ajatuksia enkä osaa heti päättää tekisinkö jotain virkkaamalla vai neulomalla vai tekisinkö jonkun ristipistotyön, tekisinkö ison vai pienen työn jne. Siinä vaiheessa jätän ideat aina hautumaan mieleen. Yleensä ei mene montaakaan päivää kun törmään johonkin ohjeeseen tai malliin ja päätän että "Tuon minä haluan!" ja seuraava projekti voi alkaa.

Mikä tässä on niin addiktoivaa? Sen kun tietäis. Jostainhan se mielihyvä kumpuaa. Ehkä se tulee siitä kun voi nähdä omien kättensä jäljen ja vertaamalla töitä aiempiin voi nähdä kehittyvänsä, samalla saa olla luova yhdistelemällä värejä ja tekemällä erilaisia malleja. Kaikki työt ovat uniikkeja eikä kahta samanlaista voi olla. Käsityötä tehdessä kaikki muu häviää ympäriltä, niin aika kuin paikkakin, mutta toisaalta taas vaikeuksia ei tuota elokuvan seuraaminen tai keskusteluun osallistuminenkaan siinä tekemisen lomassa. Ja mikä parasta tällä tavalla työskennellessä  voi sanoa rentoutuneensa työtä tehdessä ;)

Kuinka pahasti sitten olen käsitöihin koukussa? Olen suorastaan käsityöaddikti. Ehkä parhaiten suhdettani käsitöihin valaisee esimerkki siitä päivästä kun tyttäreni syntyi. Samana päivänä vielä joitakin tunteja ennen synnytystä ja keskellä kipeitä synnytyssupistuksia neuloin sukkaa. Mitä kivuliaampi supitus,sitä kiihkeämmin puikot kilisi. Synnytyssalissakin hoin mielessäni "1 oikein , 1 nurin, 1 oikein, 1 nurin.." Ehkä minun tapauksessani voidaan jo puhua jonkinlaisesta käsityöholismista.. ;)