Lueskelin tässä iltani kuluksi listaa siitä, että millä hakusanoilla tai lauseilla minun blogiini on löydetty. Hakulauseita oli yhteensä 149, joista suurin osa liittyi asiallisesti ihan käsitöihin ja joita olen varmasti blogissani käyttänyt kuten: poncho, ponchon ohje, lasten neuleet, huivin virkkaus, lapasten ohje... Hurja määrä noista hakulauseista koski siis lähinnä ohjeiden hakemista tai muuten yleisesti käsitöitä, mutta joukossa oli muutama aika mielenkiintoinen hakulause joiden yhteyttä blogiini sain oikein miettimällä miettiä:
- Japanilaisia mietelauseita:
Ei. Näitä ei löydy minun blogistani edes linkkinä. Linkki suomalaisiin mietelauseisiin kyllä löytyy.
Ei vaan minun miehelläni. En edes muista kirjoittaneeni mitään virtsatulehduksesta. Täältä ei löydy oirekuvauksia eikä hoito-ohjeita, sillä minäkään en tiedä aiheesta mitään.
Tästä valitettavasti on kokemusta. Tässä kohtaa voin antaa sen neuvon, että muistaa juottaa oksentelevaa koiraa vaikka väkisin ruiskun kanssa pieniä määriä kerrallaan. Jos koira on vanha ja vaikuttaa normaalia väsyneemmältä ja apaattiselta niin yhteys eläinlääkäriin. Mikäli koiran maha kestää voidaan koiralle tarjota varovasti keitettyä riisiä seitin kera tai vaan pelkkää riisiä, mutta pieninä annoksina kerrallaan.
Miten ihmeessä tällä hakulauseella ollaan päädytty blogiini?
Koneen täytyy siis olla rikki.
Olen siis tainnut täällä muutaman kerran mainita miten minulla nieleminen sattuu. Edelleenkään täältä ei löydy hoito-ohjeita tai diagnoosia. Löytyy vain kimppakärsijä.
Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi Iltalehden virkkaamista...
Siis mikä?
- tietoa Touhulan perheestä...
Ja miksiköhän kummassa punaisista alaluomista tietoa hakeva on eksynyt blogiini?
Ehei, siitä ei löydy mitään tietoa täältä. Ei edes vinkin vinkkiä miten koti voidaan pitää siistinä. Tällä hetkellä siisteydestä ja kodista ei voi puhua samana päivänäkään. Täällä kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun..
Onneksi olkoon muuttajalle! Tämän suuntainen lausahdus taisi esiintyä blogissani aikoinaan "Lauseita, joita ei koskaan tulla kuulemaan minun suustani" -otsakkeen alla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.