Koulutin sähköpostin käyttöä sellaisillekin henkilöille, jotka eivät olleet käyttäneet tietokonetta aikaisemmin.

Ihan ääripää tapaus oli nainen, joka ei ollut koskaan pitänyt tietokoneen hiirtä kädessään. Hän luuli, että hiirtä liikutellaan  painiketta sormella tökkien sen mukaan mihin suuntaan haluaa hiiren liikkuvan. Voitte arvata kuinka monta kymmentä ikkunaa hän sai auki ennenkuin ehdin hätiin. Näytin hänelle miten hiirtä käytetään ja hän koki ahaa -elämyksen. "Nyt minä tajusin, siis sinä liikutat hiirtä noiden sivupainikkeiden avulla!" Valitettavasti ne "sivupainikkeet" olivat vain hiiren punaiset valot, jotka on päällä kun hiiri on toiminnassa.

Yritin uudelleen selittää miten hiirtä käytetään. Hän koki uuden valaistumisen.. ei mennyt nappiin silläkään kertaa, sillä tämä nainen luuli, että hiiren kursori liikkuu ylöspäin kun hiiren nappulat ovat hänestä poispäin ja liikutellaan hiirtä samalla itsestä poispäin ( HURRAA!!)ja että hiiren kursori saadaan liikkumaan alaspäin kun hiiren painikkeet käännetään osoittamaan itseen päin liikuttaen hiirtä samalla alas (Ou nou...). Hiiri oli siis välillä pöydällä poikittain ja välillä ihan nurin kurin. Hänellä ei vaan toiminut käden ja silmän välinen yhteistyö. Hän ei oikein kyennyt samaan aikaan liikuttamaan kädellä hiirtä ja katsomaan näytöltä missä se hiirii liikkuu.

Tältä pohjalta siis välillä lähdetään ja kolme tuntia on aikaa käydä läpi koko sähköpostin osuus. Tämä tapaus on ollut minun oma henkilökohtainen ääripäätapaukseni. Eräs toinen kouluttaja oli törmännyt tapaukseen, joka marisi siitä miten hiiren painikkeet on tosi hankalassa paikasa käytön kannalta. Pienen tutkimisen jälkeen syyksi selvisi se, että tällä koulutettavalla oli hiiri kädessään nurinpäin eli nappulat alaspäin ja hän ohjaili hiirtä pyörittämällä hiiren palloa sormellaan.  Jippijaijei...

Näiden töiden lisäksi olen tehnyt käsitöitäkin eli rokkipaidan kaikki kappaleet ovat valmiina ja etuosan kirjailukin on jo tehtynä. Paitakin olisi jo valmis mikäli kaikki muutkin kappaleet etukappaleen lisäksi olisivat täällä eikä 200 km:n päässä. Että pitikin mennä unohtamaan ne vanhempien luokse. Noh, onneksin tässä on vielä näitä lämpimiä säitä, että voin lohduttautua sillä ajatuksella etten olisi voinut sitä paitaa vielä päälleni laittaa näillä lämpöasteilla. Uutta käsityötä en ole nyt aloittanut, mutta kutina siihen on valtava. Ehkä sitten kunhan tämä opinnäytetyö alkaa taas olemaan hyvällä mallilla.