Maaritille kiitos tästä :) 

 

Lomat on lusittu ja on pikkuhiljaa palattava normaaliin päivärutiiniin. Mökillä olosta on nautittu sopivina annoksina, vaikka kunnon mökkeilysäät näyttivät alkaneet juuri kun lomat loppui. Kesästä on kuitenkin nautittu täysillä sillä sateista huolimatta olen käynyt marjastamassa, sienestämässä, pessyt mattopyykkiä, käynyt useaan kertaan uimassa, syönyt mansikoita, nauttinut niin sateista kuin lämpimistä hellepäivistäkin. Minulle on ihan sama sataako vai paistaako, kunhan vaan kesää riittää ja valoisia päiviä.

Kesällä ei ole tullut tehtyä käsitöitä, että siltä osin henkinen loma jatkuu. Hikiset ja nihkeät kädet eivät ole paras yhdistelmä käsitöiden kanssa. Keskeneräiset työt ovat pysyneet keskeneräisinä eikä uusia ole vähään aikaan tullut aloitettua innon puutteen vuoksi. Odottelen siis intoa sekä töiden tekemiseen että niiden kuvaamiseen.

Tässä kuitenkin tuokiokuvia kesän tapahtumista:

 Rippilapsen väsyneet jalat

 

Arvaatteko mikä tämä kuva on?...

...No sehän on minun ottama nopea tilannekuva Ti-Ti Nallen talossa. Unodin vaan poistaa linssinsuojuksen...

 

 

Vettä satoi ihan kiitettävästi useampanakin päivänä.

 

Tässä ollaan taukopaikalla pitkän matkan jälkeen. Menimme suoraan vanhempieni luokse ja äitini kysyi: "Onx ihqu kivaa olla samixii?" Meni hetken ennen kuin tajusin mistä oli kysymys. Meillä kaikilla oli oranssit paidat ja beiget housut. Kukaan meistä ei ollut sitä huomannut vaatteita pukiessa eikä kukaan maininnut sitä lähtiessämme matkaan viikonlopun mökkivierailulta ystäväperheen luota. Me tosiaan oltiin ihqu kivasti samixii ;)

 

 

Tyttären suhteellisuudentajua..

<

Meijän isi lähti laivalla merelle kalastamaan. Me nähtiin mökillä pieniä lohikäärmeen poikasia! Nämä "lohikäärmeen" poikaset eivät olleet kokonaismitoiltaan juuri tulitikkuaskia suurempia.

**************

Tyttöni on hyvä suustaan ja tässä siitä pari näytettä:

Olimme lähdössä mökkeilemään kun tyttöni yritti kerätä syliinsä kaikkea autoon mukaan tulevaa viihdykettä. Pieni syli täyttyi lehdistä ja rakkasta pehmolelusta niin, että koko ajan jotain putosi maahan. Ajattelin, että kohta hän suuttuu täysin ja paiskaa kaikki lattialle, mutta sen sijaan kuulin huokauksen: "Hitsi ku mulla pitäis olla kolome kättä niinku sullakin aina"

Yhtenä aamuna herätin tytön aikaisemmin kuin tavallisesti, jotta tarha-aamuna herätys ei olisi niin raju. Lomalla kun olimme tottuneet kaikki heräämään tavallista myöhemmin. Tyttö heräsi selvästi kesken makeimpien uniensa, mutta nousi silti ilman mitään mukinoita. Tyttö käveli verkkaisesti ja selvästi unisena kohti ulkovessaa. Pian kuului pieni ääni: "Miks mun piti herätä? Mulla on väsy silmissä ja kaikissa muissakin paikoissa" :))

*********

Kesällähän sattuu ja tapahtuu. Tänä kesänä tapahtui ja sattui välillä kipeästikin. Viime lauantaina koin inhan hetken kuin suoraan kauhuelokuvan kohtauksesta. Haravoin mökin pihamaata, kun maassa olevan puunjuuren vierestä alkoi tulla keltiäisiä suorastaan ryöppyämällä. Niitä kihisi ja kuhisi maassa ja pian niitä oli myös minun jaloillani. En ollut osannut varautua hyönteisten hyökkäykseen sillä haravoin sandaaleissa ja leveälahkeisissa housuissa. No, siis helppo reitti keltiäisille päästä kirjaimellisesti iholle. Pian lensi haravat ja minä tanssin ripaskaa pihamaalla yrittäessäni epätoivoisesti karistaa keltiäisiä pois vaatteista. Eihän se onnistunut, äkeentyivät vain entisestään enkä voinut välttyä puremilta. Keltiäisten puremat reisien sisäpinnoilla tekee melkolailla eetvarttia. Se ei ole vain pikkunäykkäisy vaan se nipistys ja kirvely vaan kasvaa ja kasvaa ja polttaa niin, että silmistä valuu vesi valtoimenaan. Minä sitten raavin ja läiskin reisiäni yrittäessäni korvata sen tuskallisen polttavan kivun toisella kivulla. Loppujen lopuksi siihen auttoi sipaisu kamferintipoilla. Puremista on edelleen jäljellä kunnon paukamat, mutta onneksi niiden kutinaan auttaa tyttäreltä jäänyt vesirokkovoide.

Itikat ovat ruokailleet minussa kuin seisovassa pöydässä. En tosin tiedä missä vaiheessa, sillä meidän makuusopissa ei itikoita näkynyt ja päivällä en tuntenut ainuttakaan pistosta. Kutisevia paukamia on ympäri kehoa  eikä mitään ihan pikku näppyjä. Niitä tuntui tulevan joka yö lisää. Noh, niihinkin auttaa vesirokkovoide, mutta onneksi täällä kaupungissa on harvemmin hyttysiä.

Puistattavia hetkiä koin muutamaan otteeseen. Ensimmäinen tuli kun olin tytön kanssa uimassa. En nähnyt kun tyttöni sukelsi vaan kääntyessäni katsomaan näin veden pinnan alapuolella tyttöni silmät levällään ja suu leveässä virneessä. Se näky kylmäsi niin, että puistatukset menevät vieläkin pitkin selkää. Hän pomppasi saman tien kyykystä ylös ja nauroi kovaan ääneen. Hänellä oli niin hauskaa, että oli sukeltanut silmät auki ja nauraa rätkättäen. Hyi minkä näköistä. Siinä sai olla koko ajan vahtimassa tuota sukeltamisintoista tytärtä ettei hän vetänyt innoissaan kehkollista vettä sisuksiinsa.

Toinen puistattava hetki tuli kun olimme mattopyykillä rannassa. Ihmettelin sellaista kummallista mädäntyneen hajua. En kuitenkaan nähnyt rantavedessä tai laiturin läheisyydessä kuolleita kaloja. Pitkän aikaa siinä yökittiin ja ihmeteltiin. Äitini sitten leukaili, että entäs jos laiturin alla on ruumis. Ihqukivaa... Muutenkin vilkas mielikuvitukseni sai minut pomppaamaan vedestä välittömästi ylös. Hetken päästä oli löytynyt hajulle aiheuttaja. Veneeseen oli jäänyt ämpärillinen kuolleita kaloja. Viikon ne siellä olivat olleet joten vastassa ämpärillinen lietettä kirjaimellisesti kuhisi. Hyi ällötys!

Kolmas kerta tuli kun päätimme käydä mieheni kanssa yllätysvisiitilllä enoni luona. Minä olin kuskina, mutta mieheni käänsi minulle auton enoni pihassa. En tietty heti tajunnut, että minulla oli edessä mäkilähtö, joten ensin auto valui reippaasti taaksepäin, mutta toisella kerralla sain auton lähtemään nätisti pihasta. (Enkä edes revitellyt ;) ) Illalla huolestuin ja  kysyin mieheltäni, että eihän siellä takana vaan ollut ketään kun auto valui mäessä alaspäin. Enollani kun on pihassa pari kissaa irrallaan. Mieheni sanoi, ettei siellä takana mitään ollut eikä mitään jäänyt auton alle. Seuraavana päivänä enoni tuli vakavana kysymään minulta : "Arvaa miten eilen kävi meidän valkoiselle kissalle? Se jäi auton alle ja kuoli". Minua kylmästi niin kovasti, että jäähdyin siihen paikkaan. Veri pakeni raajoista ja jäsenet tuntuivat raskailta. Tuntui, että voisin oksentaa siihen paikkaan. Olinko sittenkin ajanut hänen kissansa yli ja aiheuttanut kuoleman? Tunsin hetkellisesti jäytävää kauhua. Enoni kuitenkin jatkoi, että kissa oli kohdannut elämänsä päätepisteen vasta muutaman tunnin päästä meidän lähtömme jälkeen. Kissa oli ollut juoksemassa tien ylitse kun toinen autoilija oli törmännyt kissaan. Kissa oli hypännyt pusikosta suoraan auton eteen ja autolla oli ollut nopeutta sen verran, ettei kuljettajalla ollut mahdollisuuksia jarruttaa. Kammottavia tuollaiset tilanteet.

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa.