Perjantaina rohkaistuin ajamaan autolla käytyäni yöllä, aamuyöllä ja aikaisin aamusta katsomassa onko ulkona ollut pakkasta. Ei ollut, joten ajattelin ettei tielläkään voi olla liukasta. Tosin ajoin kuitenkin hyvin varovasti, sillä meillä on edelleen kesärenkaat alla. Muutama auto ohittikin minut taajama-alueella vaikka mittarin mukaan ajoin ihan nopeusrajoitusten mukaan.  Ensimmäistä siis kertaa otin auton ja vein tytön tarhaan heti aamusta eikä mies ollut tätä ihmettä todistamassa! Siis minä ratissa heti aamusta ja vein tytön tarhaan, jossa ei edes ole kunnollista parkkipaikkaa.

Toinen ihme sattui, kun samana päivänä onnistuin parkkeeraamaan kahdesti auton parkkipaikan ruutuviivojen keskelle ja vieläpä ihan suoraan. Mies kun repii aina riemua siitä, että miten ihmeessä saan auton taivutettua meidän parkkiruutuun ihan vinksin vonksin ja muutaman kerran hän on hypännyt uudestaan rattiin kun häntä olisi  hävettänyt jättää auto niin. Hui hai, sanon minä :)  No nyt se oli ihan suorassa ja sitä ihmettä pitikin vähän aikaa todistella itsellekin kiertämällä autoa puolelta toiselle, nyökkäilemällä ja hymähtelemällä hyväksyvästi. Olis varmaan pitänyt lähettää miehelle kuvaviesti todistusaineistoksi  ;)

Kolmas ihme on se, että meille tullessa täällä tuoksuu tuore lämpimäinen. Innostuin tänään leipomaan ohrarieskoja ja päälliseksi tein porkkanavoita. Nam! :)

Kahdesti ollaan täällä saatu tytön kanssa lasinsirpaleita ympäri keittiötä ja keittiöön muuten liittyen sain  aamulla idean kääntää meidän keittiön pöydän toisinpäin, mutta se olisi vaatinut myös kattolampun kääntämistä toisin päin. Minähän vääntelin ja kääntelin, mutta ei se suostunut pyörähtämään niin paljon että se lamppu olisi ollut pöydän asentoon nähden suorassa. No, jotain sain aikaiseksi sillä keittiön lamppu ei pala. Kai sieltä  joku johto on nyt sitten napsahtanut irti. Jei.

 


Kokeilin eilen neulahuovutusta. Huopasesta tehty käsipuoli pupu sai nyt silmät ja nenän sekä rintaansa sydämen.

 

Vähän jäi naaman tekeminen kesken. Olin juuri nakuttelemassa huovutusneulalla suuta varsin innokkaasti, kun epähuomiossa jurskautin neulan pupun sijasta omaan sormeeni. Terävä kärkinen neula upposi kuin naskali voihin. Hetken aikaa puristin sormea nyrkissäni enkä uskaltanut katsoa miltä sormi näytti. Uskaltauduttuani ihmettelin ettei verta tullut juuri ollenkaan. Lähdin etsimään laastaria kun huomasin että kaikki se veri olikin tihkunut kudoksiin ja sormenpää alkoi mukavasti tummua. Mielessä kävi jo kaikki mahdollinen verenmyrkytyksestä sormen amputoimiseen. Samaan aikaan huomasin miten ympäristö alkoi pyörimään silmissä, poskia alkoi kuumottamaan humahtaen ja näkö muuttui rakeiseksi. Juuri ja juuri ennätin istahtamaan ja laitoin pään polviin. Siinä hengitellessäni syvään, tyttö yritti hoitaa sormeani ja itkeä tihrusteli tilanteesta vähän säikähtäneenä. Nousin ylös ja juuri kun olin ottanut muutaman askeleen tunsin kuinka taas alkoi pyörryttämään. Ja taas istumaan pää polvissa.

Sormi on nyt äkeen arka ja neulominen onnistuu hyyyvin varovasti. Kaikenlainen sormen tökkääminen johonkin kyllä muistuttaa kipeästi siitä, että kannattais vähän katsoa mihin sormensa työntää. Auts.

Nyt me tytöt laitetaan joulumusiikit soimaan, kynttilät palamaan ja aletaan leipomaan isille/iseille isänpäivä leivoksia/ kakkuja. Ihan selvillä en vielä ole siitä, että mitä tehdään mutta eiköhän se tuossa leipoessa varmistu :)