Etsin ympäriltäni paikkaa mihin istahtaa lukemaan isoisäni nahkakantista taikakirjaa. Päätin kulkea vähän matkaa vasemman puoleista haaraa eteenpäin ja etsiä sieltä suojaisemman paikan, josta minua ei huomattaisi, koska vieläkin hieman puistatti se menninkäinen pienine likaisine varpaineen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kuljin varovasti käytävää eteenpäin kunnes huomasin pienen hieman syrjemmässä olevan syvennyksen käytävän mutkassa. Istahdin alas kovalle ja hieman viileälle kivilattialle ja avasin kirjan, jonka teksti oli nyt selkeää. Kirjan sivut hohtivat maagista kullankeltaista valoa ja pystyin vaivattomasti lukemaan kirjaa vaikka käytävässä oli hieman hämärää. Kääntelin hauraalta vaikuttavia sivuja yksi kerrallaan etsien karttaa tai jotain mikä kertoisi missä olen. Sitten huomasin sivun jossa kerrottiin joulupukista ja siitä miten joulupukki oli löytänyt maanalaiset kaupungit ja saanut kaupunkien asukkaista oivallisia apulaisia lahjojen tekemiseen ja kuljettamiseen sekä kaikkeen muuhunkin apuun mitä nyt joulupukki tarvitsisi.

 

Muutaman sivun jälkeen oli tarinoita useista eri kaupungeista ja maanalaisista reiteistä kaupunkien välillä. Huokaisin ääneen, koska mistä ihmeestä tietäisin missä näistä kymmenistä jos ei sadoista kaupungeista nyt olisin. Näiden muutaman sivun jälkeen tuli vain tyhjiä sivuja ja ne eivät edes hohtaneet samalla lailla kuin aikaisemmat sivut. Suljin kirjan ja avasin uudestaan samasta paikasta, mutta sivut vain pysyivät tyhjinä.

 

Suru ja pieni väsymyskin alkoi hiipimään rintaani, mitä minä nyt tekisin. En uskaltaisi mennä takaisin päinkään ja kirjastakaan ei näyttänyt olevan mitään apua ahdinkooni. Sitten muistin isoisäni sanat ja sen mitä kirjan alussa luki: "Salat kirjan tämän, sallitkoon ymmärtävän, jos lapsenmieltä aidosti kantaa, ja jouluniloa vilpittömästi antaa". Pohdin, että mitten saisin viimeisetkin sivut täyttymään tekstistä ja jos kirjaan ilmestyisi vaikka karttakin. Puristin kirjan rintaani vasten ja mieleeni tulvahti kauniita muistoja aikaisemmista jouluista: kuinka aina pienenä haettiin joulukuusi läheisestä metsästä isoisän kanssa, kuinka äiti leipoi suussa sulavia pipareita ja kakkuja aina jouluksi, kuinka kenelläkään perheestä ei ollut mitään kiirettä minnekään ja kuinka kaikki ihmiset hymyilivät ja olivat iloisia ja olivat ystävällisiä toisilleen.

 

En tiedä kuinka kauan aikaa meni muisteluissani, mutta tunsin kuinka ilo oli taas täyttänyt mieleni. Puristin vielä uudestaan kirjan rintaani vasten ja toivoin että sinne ilmestyisi kartta joka näyttäsi missä olen ja kertoisi mitä käytävien päässä olisi ja mitä olisi ovien takana. Avasin varovasti silmäni ja vapisevin käsin laskin kirjan jalkojeni päälle ja vielä varovaisemmin avasin kirjan siltä kohdalta missä tyhjät sivut olivat. Sivut olivat vieläkin tyhjiä, mutta nyt niissä hehkui samanlainen maaginen hohde kuin muissakin sivuissa. Sitten aivan yllättäen ilmestyi pieni viiva paperille ja sinne alkoi piirtymään ihan selvästi kartta.

 

Hetken kuluttua sivulla oli selvästikin kartta ja sepä ei ollutkaan tavallinen kartta, koska ihan selvästi kartassa käytävällä pienessä syvennyksessä olin minä. Nousin seisomaan ja kartalla oleva minä nousi kanssa seisomaan. Nyt tiedän missä olen ja ehkäpä kartta neuvoisi minua menemään minne haluaisin, koska ainakaan vielä se ei näyttänyt kovin suurta aluetta…