Neuloin viikko sitten innolla Pinaattitunikan Suuri Käsityölehden -ohjeen mukaan. Ajattelin, että kyllähän minä sen Novitan Nallesta neulon, kun on sama tiheyskin. Not. Laitoin valmiin tekeleen päälleni ja kas, tunika pönötti lisäyksien vuoksi ja sai näyttämään minut viimeisillään olevalta kaksosien odottajalta. Todella kaunista. Hiveli kivasti itsetuntoa. Kuten myös tämä päivä.

Menin ostamaan urheiluliivejä juoksulenkkejä varten. Kokeilin useamman sylillisen ja kävin usessa liikkeessä, mutta yhdetkään eivät olleet sopivat. Aina ne olivat joko rinnanympärykseltä vääränkokoiset, väärä kuppikoko ja usein jouduin myös toteamaan, että omat rintaliivinikin tukivat paremmin kuin yhdetkään niiistä liiveistä. Valintaoppaassa neuvottiin kokeilemaan urheiluliivejä pomppimalla sovitusvaiheessa.  Ja minähän tyttö pompin! Iltapäivällä  v*tutus kirveli silmiä, tuskalliset näkymät peilistä riipivät verkkokalvoja ja  kaikki ne pomppimiset tuntuivat sykkeenä rinnuksissa. Ei se, että peilistä minua tuijotti joku kummallisen muotoinen ja kamala mörkö, vaan myös se, että jouduin toteamaan, ettei tätä vartaloa ole ilmeisesti tarkoitettu liikkumaan, kun ei  tälle vartalolle löydy asianmukaisia urheiluvarusteita. Väsyneenä, nälkäisenä ja vitumoituneena (motivoituneen vastakohta) pystyin vain vaivoin hillitsemään itseni etten olisi rikkonut joka ikistä heijastavaa pintaa, vajonnut polvilleni ja karjunut taivalle "Pidä liikuntas!!.. *tana" 

Päätin käydä sitten askarteluliikkeessä hakemassa tarvikkeita äitienpäiväaskarteluja varten. Suunnitelmat toisensa jälkeen karisivat, kun askarteluliikkeessä ei ollutkaan tarvitsemiani askartelutarvikkeita. Kas, kuinka yllättävää. Jostain kumman suustä olo oli kaukana rennosta ja rauhallisesta tässä vaiheessa päivää.

Kierreltyäni liikkeitä 4 tuntia, päätin käydä välillä kotona ottamassa aikalisän. Pääsin kotiovelle ja kas, avaimet on kotona. Sisällä. Ulottumattomissa. Siinä vaiheessa koin sen tietyn hetken, kun ei oikein tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai tehdä molempia yhtäaikaa.

Epäonni kuitenkin kääntyi, kun mieheni riensi kesken työpäivän avaamaan minulle oven. Pienen ruokatauon jälkeen päätin suunnata lähimpään urheiluliikkeeseen, jossa vuodatin ongelmani ystävälliselle miesmyyjälle. Hän tiesi  jo puolesta sanasta mitä tarvitsin ja jo muutaman sovituksen jälkeen suuntasin kotiin ihanien ja täysin sopivien urheiluliivien kanssa. Ne istuvat kuin hansikas ja tuntuvat niin hyvältä päällä että voisin pitää niitä vaikka koko päivän. Ja mikä parasta, ne tukevat juuri oikeanlaisella tavalla. Melkein itkin onnesta, kun myyjä osasi esitellä oikeanlaiset liivit ja vieläpä arvioi koonkin lähes oikein heti kerralla.

Voi helpotuksen huokaus! Pääsen siis sittenkin taas kokeilemaan miltä tuntuu ottaa juoksuaskeleita :)