Toissa aamuna nousin autosta ja paukautin oven kiinni, kuten normaalisti. En vaan tajunnut, että pääni oli vielä välissä. Onneksi refleksit toimivat ja sain nostettua päätä niin, että sain ovella vain aurinkolasit pyyhkäistyä naamalta.

Kuvitelkaapas se häpeän tunne, kun eilen aamulla nousin autosta, paukautin oven kiinni ja pää oli TAAS välissä. Tällä kertaa refleksit ei olleet ihan niin terävät ja ovi pamahti suoraan ohimoon.

Tämä on just niin tätä toimintojen automatisoitumista, että kun tekee samaa liikettä toistuvasti, niin sitä ikäänkuin leipiintyy siihen ja toimii ihan ajattelematta. Ihmettelen kuitenkin, että miten ihmeessä toiminnot voi olla niin automaattiset, että kun toisella kädellä vielä kumarrun ottamaan laukun autosta, niin toisella kädellä pamautan oven kiinni ja jätän itseni auton oven väliin. Ja vielä kahdesti.

Päivän suorastaan kruunasi se, kun päätin pamauttaa oven lonkallani kiinni. Harmi vaan, että sormet oli välissä. Onneksi kuitenkin omat.

Onko tämä nyt jotain syvempää itseinhoa, joka kumpuaa  alitajunnasta?  Että siitäs saat senkin typerä läski. Talitintit sinut talvella nokkikoot.