Voi, voi. Niin se biologinen kello tikittää.

Vasta äsken oltiin pieniä, pyöreitä, ryppyisiä, hampaattomia ihmisiä ja tultiin laitokselta.  Ja kohta sitä ollaan taas pieniä, pyöreitä, ryppyisiä, hampaattomia ihmisiä menossa laitokselle. Se, jos mikä, on biologisen kellon kehäkulku.

Ei  vanheneminen loppujen lopuksi ole niin paha asia kuin luulisi.  Esimerkiksi (nauru)rypyt kuvastavat elämisen autuutta.  Kaksiteholasit ja lukulasit parantavat huomattavasti (ulko)näköä. Harmaantuminen kuvastaa arvokkuutta.

Pieni, vanhuuden mukanaan tuoma pyöreys vatsan ympärillä on vain hyvästä. Onpahan miehellä mistä ottaa kiinni. Täytyyhän sitä olla jenkkakahvat tanssiessa lavatansseja.

Liikkeiden hidastuminenkin on vain hyvä asia. Jääpähän hyvin aikaa miettiä, että kääntyisikö seuraavasta kadunkulmasta vai ei. Vanhana on muutenkin paljon aikaa muistella hetkiä ja ajatella positiivisesti. ( Ja kutoa sukkaa.)

Hampaattomuuskaan ei ole ongelma, sillä onhan keksitty tekarit. Niillä on hyvä pelotella lastenlapsia, kun ne tuhmastelevat. Takuulla ovat vähän aikaa hyvin kiltisti!!  Senkin riiviöt. "

- Tällainen kirjoitus löytyi kuvaamataidon töiden joukosta. Tästä on aikaa ehkä noin 15 vuotta :) -