Eilisestä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nyt opin sen, että silloin kun jostain kuuluu hihkaisu "Tyttö osaa hienosti" tai jos tyttö hihkaisee oman nimensä ja siihen perään verbin, silloin pitää juosta jo ja lujaa! Olipa silloin itse tekemässä mitä vaan.

Ensimmäinen vaaratilanne eilen kohdistui anopin huiviin, jota kovaa vauhtia virkkaan joululahjaksi.  Käänsin olohuoneessa selkäni hetkeksi kun kuului "Tyttö leikkaa". No olihan sillä sakset kädessä ja minun virkkaamaa huivia niiden välissä. Siihen ei olis tarvittu kuin yksi sekunnin murto-osa kun minä olisin istunut itkemässä olohuoneen lattialla huivin riekaleet sylissä. Minä en ymmärrä mistä se ne sakset löysi kun yleensä olen niiden kanssa tosi huolellinen.

Toinen vaarantilanne koski koiraamme Bellaa ja tässä oli jo aineksia kunnon verilöylyyn. Olin laittamassa pyykkiä koneeseen kun eteisestä kuului riemukas hihkaisu. Minä sitten kurkkasin että mitä se nyt keksi. Siinähän Bella istui kun tyttö yritti kavuta Bellan selkään ja napata korvista kiinni. "Tyttö ratsastaa!" Bella on kuitenkin niin heikossa kunnossa, että siltä olisi luultavasti katsennut selkä jos tyttö olisi päässyt könyämään kunnolla. Bella on jo purrut tyttöämme kolme kertaa pienimmistäkin syistä, mutta onneksi nyt odotti kiltisti, että tulen apuun. Ei varmaan olisi mennyt kauan kun hampaat olisi ollut taas kiinni tytössä.

Illalla saunaan mennessä tyttö suorastaan juoksi suihkuun innoissaan ja kaatui  suoraan selälleen.Onneksi hän sai kuitenkin vähän otettua käsillään vastaan ettei lyönyt päätään mitenkään kovalla voimalla, mutta kopsahti kuitenkin.

Minulla taas ei pysynyt mikään käsissä. Onnistuin kaatamaan litran maitoa pöydälle ja muutamaa sekuntia myöhemmin lipsahti kahvikuppi kädestä ja taas meillä on yksi kuuro kuppi lisää. Korvahan siitä lähti. Harmitti vaan kun se oli minun lempikuppini.

Päivän päätteeksi kävin nukuttamassa tytön. Tai ainakin yritin. Tunnin verran makoilin tytön vierellä ja silittelin nukkumaan. Vähän ajan päästä hän kuitenkin säpsähti hereille ja alkoi hakkaamaan minua. Ihan silmittömästi ja oikein raivon vallassa! Nousin sitten sängystä pois ja yritin laittaa uudelleen nukkumaan, mutta tyttö alkoi kynsimään niin kuin kissa ja hakkasi vaan. Siinä vaiheessa yötä, kaikkien näiden päiväntapahtumien jälkeen, minulta katkesi pinna lopullisesti ja jätin itkevän, raivoavan tytön makuuhuoneeseen yksin. Lähdin oikein ovet paukkuen. Sinne hän sitten oli itsekseen nukahtanut ja peitellyt itse itsensä. Kyllä tyttö pääsee pois sängystään ja makuuhuoneesta jos vaan haluaa, mutta nyt ei edes yrittänyt tulla perässä. Noh, yöllä tyttö sitten tuli meidän keskelle nukkumaan ja huuti ja pyöri kuin poranterä koko yön.

Ilmeisesti eilispäivän hektisyys ja äärimmäisen huonosti nukuttu yö edesauttoi tämän aamuiseen paniikkikohtaukseen linkissä, kun olin aamulla matkalla töihin. Ihmisiä vaan tuli virtanaan sisään eikä kukaan tuntunut jäävän ulos. Minulla alkoi siinä ihmispaljoudessa olla samanlainen olo kuin olisi aseella uhattu. Sydän alkoi tikuttamaan  vanhan kunnon Singerin tahtiin, henki ei tahtonut kulkea ja kylmä hiki alkoi valumaan pitkin selkää. Oli vaan pakko päästä ulos ja jäinkin pois heti seuraavalla pysäkillä. Jäin vaan aivan liian aikaisin pois ja jouduin tekemään aika pitkän lenkin kävelläkseni työmaalle, mutta pääsin ainakin rauhottumaan. Näitä kohtauksia ei ole pitkään aikaan tullut. Mies tänään kysyikin, että mistä olen saanut linja-auto kammoni, mutta en tiedä. En edes tiedä onko tämä mitään linja-auto kammoa vai ahdistaako minua vaan liian suuret ihmismassat liian pienessä tilassa. Jostain näitä linja-autoon jollain tavalla liittyviä kammoja vaan kumpuaa.

Tämmönen otos yhdestä päivästä tytön sairasloman aikana.

Ninni kyseli neuleblogissaan kaikilta neulojilta, että 
mitä neulominen on antanut ja mitä hyvää se on tuonut elämään. Neulominen on antanut minulle keinon toteuttaa itseäni. Minä en osaa maalata, minä en osaa kirjoittaa tarinoita tai runoja, en osaa säveltää tai laulaa, mutta minä osaan neuloa ja virkata. Oma taiteenalansa se on sekin. Osaan tehdä kaikenlaista sukista paitaan ja patalapuista verhoihin hyvien ohjeiden avulla.

Neulominen on minulle myös henkireikä arjen pyörityksessä. Sen avulla saan ajatukset joko nollattua aivan täysin kun keskityn ihan uuteen mallineuleeseen. Kun pystyy keskittämään ajatukset käsittelyssä olevaan työhön, niin ikävät ajatukset jäävät taakse. Olenpa kuitenkin saanut ratkaistua isommatkin mieltä painaneet ongelmat siinä käsitöiden lomassa. Sitä voi helpon työn aikana ajatukset alkaa harhailemaan ja huomaa ratkovansa ongelmia, joihin ei aikaisemmin tuntunut olevan minkäänlaista ratkaisua. Mieli pysyy virkeänä ja henkinen olo paranee sitä mukaa kun saa työtä valmiiksi.
 
Käsityöt harrastuksena tuli sitten tutustuttua myös tähän blogistaniaan eli olen saanut täältä apua ja tukea käsitöihin ja muihinkin asioihin liittyvissä kysymyksissä ja ajatuksissa. Muiden neuleblogeista olenkin saanut hyviä vinkkejä ja niksejä omiin töihin.

Ei jotain hyvää ettei jotain pahaakin. Neulominen syö kummasti aikaa ja suorastaan pakottaa sohvaperunaksi. Vielä en ole keksinyt miten saisin turvallisesti yhdistettyä liikunnan ja neulomisen, mutta eiköhän joku kohta hihkaise, että hän kyllä neuloo ja ajelee kuntopyörällä ;) Valmistumaisillaan olevat työt polttelee mieltä ja suoraanverrannollisesti polttelee sitten käsiä sormista olkapäihin asti ellei tule tarkistettua sitä omaa työasentoaan. Nuo asennot kun ei aina ole sitä ergonomisimmasta päästä. Enemmän kuitenkin olen saanut neulomisen kautta pelkkää hyvää :) Ei valittamista.