Meidän kaupan viereisessä pienessä mäntymetsässä asuu peikkoja. Peikot on ilkeitä. Ne murisee, haisee pahalle ja syö pieniä lapsia. Koululaiset maistuu ja haisee peikkojen mielestä pahalle (tietty, onhan vieressä koulu). Niitä ne ei syö, mutta ilman reppua ne ovat peikkojen suurinta herkkua!

Kaupasta pääsee kotiin joko asvalttitietä pitkin tai kulkemalla peikkometsän halki polkua pitkin, mutta kas kummaa, likka haluaa mennä peikkometsän poikki aina kun se vaan on mahdollista :) Peikkometsässä pitää hiipiä hiljaa. Siellä ei saa tömistellä, juosta, kirkua, huutaa tai tehdä mitään sellaista mikä voisi herättää peikkojen huomion. Jos peikot kuitenkin syystä tai toisesta havahtuvat ja alkavat laukata nelinkontin kohti, niin silloin on, välimatkasta riippuen,  joko seisottava aivan tikkuna, sillä peikot eivät näe paikallaan seisovaa kohdetta tai juostava pakoon niin kovaa kuin koivista vauhtia irtoaa. Lähin turvapaikka on viereinen hiekkatie, sillä peikot eivät pääse tulemaan metsästä hiekkatielle.

Tänään uhmasimme kohtaloamme. Peikkometsän laitaan oli tullut suuri ja valtava Herra Auraajan tekemä lumivuori. Ajattelimme etteivät peikot siitä häiriintyisi, jos vähän laskisimme persmäkeä. Peikot kuitenkin havahtuivat lapsen iloisiin ääniin ja sitten meitä vietiin! Me juostiin pakoon pitkin lumisia valleja, kunnes vastaan tuli suurin ja vanhin peikkometsän asukas. (Tässä kohtaa eräs ohikulkija katsoi meitä melko pitkään :D) Juoksimme siis pakoon minkä jaloista pääsimme, sillä talvella lumi peittää metsän rajat ja peikot pääsevät metsästä perään. Yritimme harhauttaa peikkoja pomppimalla lumipenkoissa ja kierimällä alas lumisia rinteitä. Likka myös tartutti käsissään hajuja kuusen havuihin ja heitteli niitä sinne tänne hämätäkseen peikkoja.

Kodin nurkilla saavuimme toiseen metsään, johon eivät peikot pääse. Se metsä on sininen ja se haisee valkosipulilta. Peikot eivät voi astua siniseen metsään eivätkä ne haista ihmisiä, koska valkosipulin tuoksu on niin voimakas. Pääsimme turvallisesti kotiin ja ostoksetkin säilyivät repussa ihan ehjinä, hurjasta seikkailusta huolimatta :)

Matkalla selvisi sekin, että peikot eivät aja autoa ja niillä on yleensä yllään oranssi takki, jossa on hiippamallinen huppu.  Peikot ovat yleensä pieniä ja vaikka ne syövätkin lapsia, ne eivät kiroile. Se, joka kiroilee, muuttuu möröksi.

Olipa ihanaa kerrankin heittäytyä lapsen leikkin mukaan ja eläytyä siihen mielikuvitusmaailmaan :) Ihmiset vähän tuijotti, mutta so what. Meillä oli kivaa :)