Viikon neuloin Samoksesta itselleni tunikaa. Neuloin ohjeen mukaisesti ja neuletiheys täsmäsi. Innoissani pätkyttelin puikoilla, että nyt tulee kesäksi jotain kaunista ja mukavaa päälle pantavaa. Ompelin saumat ja suoritin päättelyn tavallista huolellisemmin.  Onnesta mykkyrällä pistin valmiin työn päälleni ja menin katsomaan peilistä: AAAAARRRGGHHHH! Työ oli aivan liian väljä ja näytti kuin päälleni olisi heitetty turkoosi, reiällinen säkki. Kaula-aukko oli niin suuri että hulahdin melkein paidasta läpi. Mittaa tunikalla oli polviin saakka.  Hihat roikkuivat ylipitkinä.

En ottanut siitä kuvaa, sillä se oli jotain niin karmeeta, että se kuva palaisi kiinni verkkokalvoihin. Olin kuin pieni lapsi vanhempansa villapaidassa, mutta sillä erotuksella ettei tässä ollut mitään söpöä. Hukuin siihen paitaan ja näytin ennemmin ylikasvaneelta hobitilta enkä sellaiselta rennon seksikkäältä rantatypyltä, kuten lehden kuvassa oli :/  Hmph, enkä edes tiedä mikä siinä meni vikaan. Kaikki mitat oli kuitenkin oikein, mutta ehkä se paita oli sitten tarkoitettu sellaiselle 175 senttiselle, joka on pelkkää säärtä korviin asti.