Ote lääkärien sanelusta: "Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa."

Mun päässä soi nyt kolmatta päivää. Kappale on tässä ajan kuluessa vaihtunut, mutta tänään soikin sitten kaikki ne kappaleet välillä vuorotellen ja välillä yhtäaikaa. Pää on kuin rikkinäinen gramofonin ja putkiradion yhdistelmä: samat biisit soi toistuvasti samoista kohdista. Minä en vaan voi vetää töpseliä seinästä tai painaa tätä perhanan masiinaa napista kiinni. Se soi ja soi ja soi ja soi ja soi ja soi... Koita siinä sitten opiskella, kun päässä on meteliä kuin Helsinki- Vantaan lenkokentällä ruuhka-aikaan.

Wikipedia (tuo luotettava tietolähde) kertoo korvamadosta mm.  seuraavaa:

"Cincinnatin yliopistossa korvamato-ilmiötä tutkivan professori James Kellarisin mukaan korvamadoksi päätyvän musiikin tyypillisimpiä piirteitä ovat hyväntuulinen melodia sekä mukaansatempaavan ja ärsyttävän välillä liikkuva paljon itseään toistava sanoitus."

Minulla soi päässä seuraavat biisit:

 Kill Bill -Whistle (youtube)

Ultra Bra -Siirrän sokeriastiaa (Spotify linkki)

ja sokerina pohjalla Tikun ja Takun laulu "Mä olen pikku Tiku, mä olen pikku Taku, on työnämme ja huvinamme..jne." mutta ei suinkaan näillä sanoilla, vaan omalla sanoituksellani.

Tähän väliin, ennen sanoitukseen menemistä,  lisään aiheellisen varoituksen:

ÄLÄ KOKEILE TÄTÄ KOTONA! Älä missään nimessä hyräile tätä ääneen ja testaa tätä laulua! Sinua on varoitettu! Tämä tarttuu kuin haukotus ruuhkabussissa tai kuin oksennustauti äitien pikku nenänkaivajien päiväkotiryhmässä. Tämä on nimittäin testattu.  Herkimmät ja korvamadoille alttiit ihmiset voivat nyt sulkea silmänsä ja palata asiaan ensi kerralla.

Näätä -laulu

Sävel: Tiku ja Taku -laulu, Sanoitus: minä

"Jos vastaan tulee näätä, niin vastaan tulee näätä.

Jos vastaan tulee näätä, niin sen vastaan tulee näätä.

La-la-lal-lati-lal-lati-laa, näätä vastaan tulla saa.

Jos vastaan tulee näätä, niin sen vastaan tulee näätä.

Jos vastaan tulee näätä, niin sen vastaan tulee näätä.

La-la-lal-lati-lal-lati-laa, näätä vastaan tulla saa."

Et varmaan voinut vastustaa kiusausta ja kokeilla tämän laulamista, eikö niin? 

Vielä sinua siellä ruudun toisella puolella hymyilyttää ja ajattelet, että kirjoittaja oli väärässä, eihän se tartu.

Niinpä, ei ne tauditkaan tartu heti ensikättelyssä. Se muhii ensin pari päivää elimistössäsi ja sitten "KA-POW!"  se iskee kesken arkisen aherruksesi.

Minähän varoitin.

Meidän kaupan viereisessä pienessä mäntymetsässä asuu peikkoja. Peikot on ilkeitä. Ne murisee, haisee pahalle ja syö pieniä lapsia. Koululaiset maistuu ja haisee peikkojen mielestä pahalle (tietty, onhan vieressä koulu). Niitä ne ei syö, mutta ilman reppua ne ovat peikkojen suurinta herkkua!

Kaupasta pääsee kotiin joko asvalttitietä pitkin tai kulkemalla peikkometsän halki polkua pitkin, mutta kas kummaa, likka haluaa mennä peikkometsän poikki aina kun se vaan on mahdollista :) Peikkometsässä pitää hiipiä hiljaa. Siellä ei saa tömistellä, juosta, kirkua, huutaa tai tehdä mitään sellaista mikä voisi herättää peikkojen huomion. Jos peikot kuitenkin syystä tai toisesta havahtuvat ja alkavat laukata nelinkontin kohti, niin silloin on, välimatkasta riippuen,  joko seisottava aivan tikkuna, sillä peikot eivät näe paikallaan seisovaa kohdetta tai juostava pakoon niin kovaa kuin koivista vauhtia irtoaa. Lähin turvapaikka on viereinen hiekkatie, sillä peikot eivät pääse tulemaan metsästä hiekkatielle.

Tänään uhmasimme kohtaloamme. Peikkometsän laitaan oli tullut suuri ja valtava Herra Auraajan tekemä lumivuori. Ajattelimme etteivät peikot siitä häiriintyisi, jos vähän laskisimme persmäkeä. Peikot kuitenkin havahtuivat lapsen iloisiin ääniin ja sitten meitä vietiin! Me juostiin pakoon pitkin lumisia valleja, kunnes vastaan tuli suurin ja vanhin peikkometsän asukas. (Tässä kohtaa eräs ohikulkija katsoi meitä melko pitkään :D) Juoksimme siis pakoon minkä jaloista pääsimme, sillä talvella lumi peittää metsän rajat ja peikot pääsevät metsästä perään. Yritimme harhauttaa peikkoja pomppimalla lumipenkoissa ja kierimällä alas lumisia rinteitä. Likka myös tartutti käsissään hajuja kuusen havuihin ja heitteli niitä sinne tänne hämätäkseen peikkoja.

Kodin nurkilla saavuimme toiseen metsään, johon eivät peikot pääse. Se metsä on sininen ja se haisee valkosipulilta. Peikot eivät voi astua siniseen metsään eivätkä ne haista ihmisiä, koska valkosipulin tuoksu on niin voimakas. Pääsimme turvallisesti kotiin ja ostoksetkin säilyivät repussa ihan ehjinä, hurjasta seikkailusta huolimatta :)

Matkalla selvisi sekin, että peikot eivät aja autoa ja niillä on yleensä yllään oranssi takki, jossa on hiippamallinen huppu.  Peikot ovat yleensä pieniä ja vaikka ne syövätkin lapsia, ne eivät kiroile. Se, joka kiroilee, muuttuu möröksi.

Olipa ihanaa kerrankin heittäytyä lapsen leikkin mukaan ja eläytyä siihen mielikuvitusmaailmaan :) Ihmiset vähän tuijotti, mutta so what. Meillä oli kivaa :)

Tässä on kuvia tekemistäni joululahjoista. Vähän myöhässä, mutta kuitenkin:)

Siskoni halusi itselleen pipon. Siinä piti olla palmikoita, tupsu ja väriltään neonpinkki. Se ei saanut olla päänmyötäinen (onko tuo edes oikea sana?), noh siis semmonen kiree myssy, vaan sen piti nuorisotyyliin olla semmonen hiippapipo :)

Tässä se nyt sitten on. Vinkkiä otin vähän Novitan piponmallista, mutta kyllä tää on syntynyt omissa käsissä ihan yritys-erehdys -tyylillä.

Lankaa en nyt ihan tarkkaan muista, sillä minun langat on parvekkeella pakastumassa, sillä pelästyimme kodissamme olevan tuholaisia, mutta toivottavasti pelkomme on aiheeton :/

Toinen lahja tuli veljelleni. Tällä kertaa veli ei saanut pehmeää pakettia, vaan paketista paljastui tällainen 40 x 70 taulu. Ostin Biltemasta maalauspohjan, jonka päälle pingotin kankaan ja kiinnitin sen huonekalunitojalla. Veli sai näitä kaksi, mutta koska olivat niin samanlaisia, niin kuvasin vaan niistä toisen. Kangas on ostetu KodinYkkösestä.

Äitini taas sai uudet villasukat. Tällä kertaa kaksiväriset polvisukat ohuesta Novitan Tico tico -langasta. Koko 37-38.

Ja tajusinpa juuri, että teinhän minä toisellekin veljelle mustat lapaset violeteilla tähtikuvioilla, mutta en sit muistanut ottaa niistä kuvaa. Tollo! *facepalm*

Sain joku yönsydän ihan huippuidean: minäpä leivon kerrankin tytölle suklaakakun. Oikein suklaisen, herkullisen ja  mehevän Suklaakakun, Isolla Ässällä.  Reunoilta mehevä, keskeltä pehmeän suklainen.  Pompin riemusta yläpystyä, kun löysin netistä hyvän ja helpon ohjeen juuri sellaiseen kakkuun. Koulussakin jo kehuskelin, että saavat sitten maanantaina maistiaiset, kun väännetään ryhmätyötä.  

Ohje, check.

Aineet, check.

Tarvikkeet, check.

Ja eikun käärimään hihat ja kakun tekoon.  Äidin rakkaudella vatkasin aineet vaahdoksi, sekoitin aineet hellin käsin ja lähes hengittämättä kumosin valmiin taikinan kakkuvuokaan, jotta kakku ei vaan lässähdä. Hyvin varovasti, silkkihansikkain, siirsin koko komeuden uuniin ja ajastimeen ohjeen mukainen paistoaika.  

*Biip, biip, biip, biip* Ajastin ilmoitti kakun olevan valmis. Ohjeen mukaankin ”kakku on valmis, kun reunat ovat kiinteät ja keskeltä löysähkö”.  Opastin miestä sitten testaamaan kakkua hammastikulla. *Tökikti, tökiti, tökiti *Kakku tökittiin täyteen pieniä lokoskolosia . Reunat kiinteät ja keskeltä löysä. Yhteistuumin päättelimme kakun olevan valmis. Kakku sai hetken hengähtää ja niin minäkin. Ilmassa leiju ihana suklaakakun tuoksu. Olin onnistunut. En vaan vielä tiennyt, että tulisin kokemaan onnistumisen ristiriitaisen ja karvaan totuuden.

Kakun jäähdyttyä keikautin pohjan kakkulautaselle. *Slurp* Slurp? Millon vatussa kakkua kumotessa kuuluu *slurp*?  Pelon sekaisin tuntein raotin kakkuvuokaa ja samalla hetkellä ymmärsin mistä se ääni tuli. Kakkulautasella makasi suklaavanukasta kiinteillä reunoilla. Ajattelin nopeasti korjata sen mikä korjattavissa on.  Keikautus ja kaavinta vaan ja takas uuniin.

Luottavaisin mielin katselin kakun paistumista. Kyllähän tuosta vielä kakku syntyisi. Kermavaahtoa vaan reilusti päälle, niin kukaan ei tietäisi tästä episodista yhtään mitään. 

Hetken päästä alkoi uunista tulemaan vähän liiankin kypsän leivonnaisen tuoksahdus. Todella kypsän kakun tuoksahdus. Empiirinen tutkimus kuitenkin osoitti kakun olevan edelleen keskeltä liian löllö.  Miten hitossa kakku voi samaan aikaan palaa ja olla raaka? Päätin kakun antaa vielä hetken olla uunissa. Suklaakakulle ominainen ruskea väri alkoi väistymään tummempien sävyjen tieltä. Kakku oli pakko ottaa pois uunista, ennen kuin naapurit kutsuisivat torpan täyteen palomiehiä. Eikä meillä olisi ollut tarjota edes Gevaliaa kutsumattomille vieraille.

Otin kakun uunista ja keikautin kakun kakkulautaselle.  Päätin raaputella pois palaneet kohdat. Kakusta lähti noin puolet. Ja tällainen se on:

Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Tai oikeastaan onnistuin, kakkuhan on reunoilta kypsä ja keskeltä löysä, niin kuin toivoin. Tarvittais vaan aika julmetun paljon sitä kermavaahtoa. Ainut vaan, ettei tuossa oikein ole paikkaa kynttilälle.

 Mies huolissaan kyseli, että en kai aio kuvaa sentään julkiseen laittoon pistää, etteivät saa väärää kuvaa. No siis todellakin! Tässä on kuulkaas nyt ihminen niinku rehellisimmillään.

Kakusta en tiiä, mutta on kuulkaas ihan taivaallisen hyvää mössöä!

Silti musta tuntuu, että meidän pitää nyt ottaa käyttöön suunnitelma B.

Jotain tällaista itsetehtyä löytyy tänä vuonna pukinkontista ;)

Tänä vuonna kuuseen valittiin vaaleita koristeita:

-puiset, valkoiset tähdet on apen  tekemät. Minä ja Sintti maalattiin ne valkoisiksi

- paperiset tähdet on leikattu vanhasta kirjasta käyttäen puisia tähtiä muottina. Tähdet saivat kevyesti kellertävän pinnan kahvikäsittelyllä ja lopuksi ne kovetettiin liimalakka -seoksella.

- valkoiset enkelinsiivet on jokunen vuosi sitten ostettu Tiimarista. Välillä ne ovat olleet seinällä, mutta tänä vuonna ne pääsivät koristamaan kuusta.

- kuusen oksilta löytyy myös hopeanauha kimppuja, punaisia omenoita sekä muutama jouluinen suklaakoriste :)

Tässä vaiheessa toivotan kaikille:

Joulu on jo ovella ja täällä on puuhailtu pukinkonttiin lahjuksia monin eri tavoin.  Koska ainakin osa lahjan saajista seuraa tätä blogia, niin kuvia lahjoista sitten aaton jälkeen :) Mutta on neulottu puikot sauhuten ja tehty vähän muutenkin.

Isä oli löytänyt vanhan radion ja kunnosti sen. Radio on aivan ihana kaikkine naarmuineen ja mikä parasta: Jouluradio ei ole koskaan soinut meillä näin komeasti kuin tästä radiosta! Ihanaa tunnelmaa!  

Se on kuulkaas sillä lailla, että tää rouva ei malta enää olla paikoillaan sohvan ääressä kutimet kädessä. Työkavereiden mukaan sen huomaa hoikistuneesta kropasta :) Syytä on huomatakin, sillä painoa on pudotettu about 7 kg ja vyötäröltä on kadonnut 10 cm. Ja hiustenleikkauksen jälkeen näytän kuulema hoikalta ja nuorekkaalta. Oi tätä onnea ja autuutta! :)

Ihana mahtua sellaisiin vaatteisiin mihin ei ole mahtunut vuosikausiin tai koskaan (on joskus tullut ostettua halvalla liian pieniä vaatteita ihan vaan koska ne oli niin kauniita )

Tähän on päästy uudella, hyvä hiilihydraattisella ruokavaliolla, työmatkapyöräilyllä (6 km/suunta), crosstrainer -harjoittelulla tv:tä katsellessa sekä lenkkeilyllä.  Vielä keväällä tuntui 1 km hölkkälenkkikin aivan kidutukselta. Nyt kun kunto on parantunut olen tehnyt jo 6-7 km hölkkälenkkejä. Eilen yllätin itseni tekemällä 5 km:n lenkin juoksuvauhdilla :)

En olisi koskaan voinut uskoa jääväni liikuntaan koukkuun, mutta kyllä 2-3 pvän välein jalat käyvät sen verran levottomiksi, että lenkkipolulle on lähdettävä energiaa kuluttamaan.

Veli oli ottanut kauniin kuvan äidistäni  muistokukat kädessään kummitätini hautajaisissa.  Näin sieluni silmin, kuinka kyseinen kuva sopisi makuuhuoneemme seinälle ja siitä se idea sitten lähti. 

Käsittelin kuvan mustavalkoiseksi, mutta jätin ruusut värillisiksi. Muutelin kuvan kokoa ja lauantaina tilasin Ifiltä valokuvasta 50 x 70 cm kokoisen valokuvajulisteen. Jo tänään pääsin napsauttamaan sen kehyksiin.  Tiimarista löytyi valkoinen tussi, jolla sain kirjoitettua lasin pintaan sekä kummitätini vuonna 1969 kirjoittaman runon, että serkkuni äidilleen kirjoittaman muistovärssyn.

Tästä tuli parempi kuin uskalsin toivoa :)

Käsityöt ei ota onnistuakseen, kun ei oikein mikään innosta. Ei ole ideoita, että mitä sitä tekis. Mikään ei tunnu hyvältä. Käsillä on kuitenkin oltava jotain tekemistä, joten nyt kun minun ja likan tukat on taas pitkät, niin sitten näperrellään lettikampauksia :)

Niin ja painoakin olen nyt saanut pudotettua 6- 7 kg 2 kk:n aikana. Vielä olisi 3-4 kg pudotettava, mutta nämä viimeiset kilot tuntuvat olevan aika tiukassa. Epäilen, että kroppa on nyt säästöliekillä ja se pitäisi saada jotenkin taas toimimaan. Syön pieniä annoksia, yritän vältellä huonoja hiilareita (perunaa, vaaleita jauhoja ja sokeria en ole käyttänyt aikoihin) mutta en ole lisännyt kummoisesti rasvan käyttöä. Kai sitä vois kokeilla siirtymistä kevyt- tai täysmaitoon, mutta riittäiskö se?

Kummitätini (isän sisko) menehtyi kesäkuussa, joten edessä oli matka veljeni sekä vanhempieni kanssa Ruotsiin hautajaisiin. Mummo taas oli mennyt lentäen ja oli perillä päivää ennen meitä.  Tässä pieni kuvakooste tuosta viiden päivän matkasta.

Tiistai 28.7.2011

Lähtö Suomesta maanantain ja tiistain välisenä yönä. Edessä 24 tuntia matkustamista sekä autolla että laivalla.

Keskiviikko 29.6.2011

Kävimme kävelemässä Alingsåsissa ja nautimme aurinkoisesta päivästä.

Torstai 30.6.2011

Kummitädin hautajaispäivä S:t Olofs Kappelissa Kvibergin hautausmaalla

 Perjantai 1.7.2011

Kävelimme Göteborgin katuja ja Trägårdenia. Myöhemmin kiersimme vielä Kvibergin hautausmaata.

Lauantai 2.7.2011

Lauantaina kiersimme Vänersborgia ja etenkin järven rantaa. Satamaan oli tullut Christine Af Bro, jota kävimme katsomassa. Illalla lähdimme vielä Trollhättaniin katsomaan miten laivat seilaavat kanavissa ja suluissa.

Sunnuntai 3.7.2011

Lauantai-iltana oli kotiinlähdön aika. Edessä oli jälleen 24 h auto- ja laivamatka. Vaikka olikin jo koti-ikävä, niin haikein mielin katselin miten laiva lipui Ruotsista kohti koti-Suomea. Vaikka matkan  syy olikin surullinen, niin oli mukavaa tavata sellaisia sukulaisia joita en ollut tavannut vuosikymmeniin ja joitakin en koskaan. Matka oli yhtä itkua, naurua, surua ja jälleennäkemisen riemua.

Päivitys: muokkasin hieman kuvia 6.7.

Minun paidan helma ja housun kaulus ovat alkaneet taas tapailemaan toisiaan. Rakkaus syttyi, kun kolmas pyörä, möhömaha, on alkanut poistumaan kuvioista. Tätä rakkaustarinaa on edesauttanut polkupyöräillen taitetut työmatkat 12 km/ päivä, kuntopyöräily aina telkkaa katsoessa sekä kevyempi syöminen. Tästä innostuneena paidan helma ja housun kaulus tykkäävät myös toisinaan käydä hölkkä- tai kävelylenkillä.

Tällä kertaa he vannoivat, että tämä rakkaus kestää eikä möhömaha enää pääse heidän väliinsä :)

Päätä on pitkään vaivannut tyhjiö käsitöiden suhteen. Käsityöintoa kyllä olisi riittänyt, mutta ei ideoita. Mikään ei oikein ole napannut. KUNNES tänään havaitsinVirkattu lintu -blogista Liisa Hietasen tekemiä töitä. Siellä oli aivan ihania töitä, jotka poikivat ideoita, kuten langasta virkattu kaupan muovikassi! Aivan loistava idea kestokassiksi. Ja minullahan ei koskaan ole kasseja liikaa Nyt vaan katsastamaan, että mitä lankaa varastoista löytyy ja millaisen kauppakassin haluaisin virkata. Tästä se taas lähtee

P.S. Kainuunkadun Kodissa on käynnissä ihana, vaaleanpunainen arvonta. Kuvaa klikkaamalla pääsee Koti Kainuunkadulla -blogiin ja arvontaan.

 Muoks: Lisäsin tekstiin unohtuneet linkit :)

Tapahtui toissa yönä:

Nukuin hyvin sikeästi, kunnes heräsin kesken unien makuuhuoneesta kantautuviin ääniin. Mieheni tuli myös nukkumaan eikä osannut arvatakaan millaiset seuraukset sillä heräämisellä oli:

Minä: - Missä se mun laite on? (Yritin kuumeisesti miettiä missä on minun iPad, jota minulla ei edes ole olemassakaan)

Mies: - Ai mikä laite?

Minä: - No SE laite millä piirretään asiakkaiden naamaan.

Mies: -Piirretään asiakkaiden naamaan? Mistä SÄ oikein puhut?!?

Minä ( jo kipakkaan sävyyn): - No se laite millä laitetaan ne matot rullalle muovin sisään. (Aloin jo hermostumaan kun mies ei tajunnut mitä tarkoitin ja tässä vaiheessa olin mongertanut jotain epäselvää myös sinisestä muovista)

Mies:- Mistä sä oikein puhut? Tiedätkö sä missä sä oikein olet?

Minä tiuskaisin:  - No sängyssä!

Mies:  Ja missähän se sänky on?

Minä: - NO MEIDÄN MAKUUHUONEESSA! (Aloin jo hermostumaan todenteolla)

Mies: Ok. Kyllä sä taidat olla ihan kunnossa kuitenkin.

En löytänyt sitä olematonta laitetta, mutta olin tuon keskustelun jälkeen nukahtanut taas aika pian. Hurjinta siinä on se, että olin tuona aikana puoliksi unessa ja puoliksi valveilla. Ihan unessa en ole voinut olla, sillä muistan itsekin tuon keskustelun, mutta mielestäni häilyin unen ja tajunnan rajamailla.

Jotain "juttua" minulla nyt on meneillään, kun puhuin jo toisena yönä ääneen. Viime yönä heräsin kesken lauseen, kun sanoin miehelleni, että mun pitää sammuttaa puhelin, johon mieheni vastasi "Ai, sun?"

Harvemmin herään näihin useampana yönä peräkkäin. Joskus olen herännyt itkemiseen, joskus nauramiseen, olen myös herännyt siihen että olen puhunut unissani, mutta harvemmin olen niitä puheitani jälkeenpäin muistanut.  Jos tunnen oloni oikein väsyneeksi, saatan kuulla ennen nukahtamista olemattomia ääniä kuten puhetta, ovien ääniä, askeleita tai kolahduksia. Olen aiemmin luullut, että ne äänet tulee perheenjäsenistä, mutta olen kuullut niitä myös yksin kotona ollessani.

Spooky...

Kodin eteinen sai uuden ilmeen. Meidän eteinen on pieni ja ongelmana oli siellä täällä lojuvat kengät. Kengille ei oikein ollut muuta paikkaa kuin pieni lokerikko ja korkea arkku, josta oli tooosi kätevä aina penkoa kenkiä. Etenkin niinä hetkinä kun oli muutenkin kiire :P Ideoitiin ja etsittiin eteiseen vaihtoehtoja miten saisimme taltutettua kaaoksen. Kaappia emme eteiseen halunneet, sillä se olisi kaventanut eteistä vielä enemmän käytävämaisemmaksi. Yhtenä vaihtoehtona mietimme suurta arkkua, joka voisi toimia sekä säilytystilana, että tarvittaessa istuimena. Emme kuitenkaan löytäneet mieleistä ja joku siinä arkussakin vaan tökki.

Sitten satuin selaamaan Ikean kuvastoa ja kas, sain idean! Viikko- pari viikkoa ja eteisen kaaos oli taltutettu. Nyt meillä on eteisessä kestävät kenkähyllyt :)

Kengille on omat paikkansa, eikä niitä tarvitse jättää sinne tänne lojumaan. Appi teki hyllyt, minä maalasin ne sävylakalla appi ja  mies kiinnittvät kiskot seinään kiinni ja mies kiinnitti hyllyt.  Nyt on eteinen ihanan tilava, ovi aukeaa kunnolla eikä ensimmäisenä pistä silmään kamala kaaos :)

Kun kerran maalaamisen makuun taas päästiin, niin sitten maalattiin vähän lisää. Löysin kaapista vanhan O'boy -kaakaopurkin, joka sellaisenaan oli aika luotaantyöntävä :P Spraymaalilla sain aikaan aika kivan pitsikuvion. Nyt kehtaa purkkia pitää esilläkin :)

Miten voi olla mahdollista, että kirjaintunnisteesta huolimatta saan kommentteihin roskapostia?!?

Viime kesänä innostuin maalaamisesta ja useampikin kohde kodissa sai uuden maalipinnan.

Miehen isä oli aikoinaan tehnyt kaksi kukkapylväinäkin toimivaa cd-tornia.  Tornit ovat käytännölliset ja kauniit, mutta väri vain oli täysin väärä. Siispä, miehen suostumuksella, otin karkeinta mahdollista hiekkapaperia, purkin maalia ja pensselin kauniiseen käteeni.

Tässä kuvassa näkyy oven sisäpinnasta pylvään väri ennen...

Ja tässä koko pylväs maalaamisen jälkeen

Nämä vanerit ovatkin seuraavaksi minulla työn alla ;)

Äidille ja anopille tuli tehtyä kassit. Neulahuovutin kangaskasseihin erilaisia kuvioita ja tekstejä

Mummolleni neuloin puolipyöreän Panache -huivin Ullaneuleiden ohjeen mukaan mustasta Nalle-langasta, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa :(

Omalta tyttäreltäni sain kauniin napeista tehdyn kukkakoristeen :)

Mummon luona käyminen todellakin kannatti, sillä tällä kertaa sain mukaani valtavan määrän erilaisia käsityö- ja askartelutarvikkeita.  Tässä on vain osa siitä kaikesta määrästä mitä sain mukaani. Sain kirjontalankoja valtaisan määrän, kansallispuvun kaavoja, lankoja, neuloja, nappeja, pitsejä ja suuren määrän erilaisia mummon keräämiä käsityöohjeita ja lehtiä. Yksi kenkälaatikollinen oli myös nypläystarvikkeita.

Selasin pikaisesti mitä aarteita tuolta löytyisi ja löytyihän sieltä tuttuja ohjeita. Tätä settiä muistan pitäneeni joskus ja juhannuksena. Taisin olla aika "kynnellä tapettavan" kokoinen vielä silloin ja ikää taisi olla jotain 6-8 välillä.

Ohjeiden seasta löytyi myös tällaisen ihanan, virkatun mekon ohje :) Tämän voisi seuraavaksi toteuttaa vaikka mustasta langasta. Mikey likey <3 :)

Vielä sekaan yksi bonuskuva.

Etsi kuvasta kissa :D

Kissan lisäksi (kyllä, siellä tosiaan on kissa)  kuvassa on minun tuunaama lukuvalo. Ostin Ikeasta aikoinaan kaksi valaisinta, joista en sitten kuitenkaan tykännyt yhtään koska ne olivat sekä vääränväriset (kupu harmaa ja muut osat puunväristä) että vääränmalliset meidän seinälle. Emme halunneetkaan laittaa kahta erillistä valoa ja porata seinään kahta reikää, etenkin kun tarkoitus oli vielä siinä vaiheessa hommata uusi ja isompi sänky.

Miehen isä sitten otti ja yhdisti valaisimet yhdeksi tekemälllä puusta siihen tuon kaarevan muotoisen osan. Edelleenkin valaisin jäi värinsä vuoksi kaappiin pölyyntymään, kunnes vihdoin viime kesänä sain pistoksen ja päätin maalata kaikki puunväriset osat valkoisiksi. Ja koska uusi sänkykin tuli vihdoin hommattua, niin valaisinkin pääsi seinälle asti :D Nyt on kummallakin oma lukuvalo eikä aina tarvitse kurottautua toisen yli sammuttamaan lamppua.

Tässä vielä tuo valo ennen maalaamista

P.S. Kissa on tuo kuhmu yöpöydän vieressä :D Aina se haluaa tulla mukaan petaamaan sänkyä.

Üllatüüs! Täällä on nyt parin viikon ajan tehty äitienpäivälahjoja. Niistä ei vielä kuvia eikä sen enempää tietoa, ennenkuin lahjottavat ovat lahjansa saaneet :)

Aina välillä olen ottanut virkkuukoukun käteeni ja virkannut pitsiympyröitä. En vaan osaa päättää, että tulisiko tuosta makkarin ikkunaan verho, ruokapöydälle liina, mekko, hame vai bolero. Ajattelin siitä kuitenkin tehdä suorakaiteen muotoisen kappaleen, sillä sen muotoisesta saa vähällä vaivalla toteutettua sekä mekon, verhon, liinan että boleron. Koko vaan mietityttää, sillä se mikä minulle kävisi mekoksi olisi liian pieni ikkunaan tai pöydälle ja siitä tulisi valtavat hihat. Jos taas teen pöydän tai ikkunan mukaan, niin sitten mekon saisi kietaista kolme kertaa vartalon ympäri ja hihoista tulisi niin suuret, että hihansuut raahaisivat maata.  Kyllä minä tämän ongelman vielä jotenkin ratkaisen :)

Näen aika harvoin unia (tai näen, mutta en sitten muista nähneeni unta) ja olen yrittänyt pitää unipäiväkirjaa ihan vaan mielenkiinnon vuoksi, koska on myöhemmin mukava lueskella mitä unia on joskus tullut nähtyä. Pari yötä sitten näin aika vaikuttavan unen. En muista koska viimeksi olisin nähnyt noin tunnelatautunutta unta. Unessa sain mahdollisuuden hyvästellä kuukausi sitten menehtyneen tuttavani. Muistan, että puhuimme, mutta en muista sanoja. Muistan vaan ihanan onnentunteen, laskeutuneen rauhan ja levollisuuden, kun tiesin, että vielä sain mahdollisuuden tavata. Se tunne säilyi vielä herättyäni ja kesti koko päivän. Onneksi minulla sattui olemaan vapaapäivä, sillä koko päivä meni tuijotellessa ikkunasta ulos ja  hymyillessä välillä jopa aasimaisesti. :) Kummasti tuollainen uni antaa virtaa moneksi päiväksi ;)

Neuloin viikko sitten innolla Pinaattitunikan Suuri Käsityölehden -ohjeen mukaan. Ajattelin, että kyllähän minä sen Novitan Nallesta neulon, kun on sama tiheyskin. Not. Laitoin valmiin tekeleen päälleni ja kas, tunika pönötti lisäyksien vuoksi ja sai näyttämään minut viimeisillään olevalta kaksosien odottajalta. Todella kaunista. Hiveli kivasti itsetuntoa. Kuten myös tämä päivä.

Menin ostamaan urheiluliivejä juoksulenkkejä varten. Kokeilin useamman sylillisen ja kävin usessa liikkeessä, mutta yhdetkään eivät olleet sopivat. Aina ne olivat joko rinnanympärykseltä vääränkokoiset, väärä kuppikoko ja usein jouduin myös toteamaan, että omat rintaliivinikin tukivat paremmin kuin yhdetkään niiistä liiveistä. Valintaoppaassa neuvottiin kokeilemaan urheiluliivejä pomppimalla sovitusvaiheessa.  Ja minähän tyttö pompin! Iltapäivällä  v*tutus kirveli silmiä, tuskalliset näkymät peilistä riipivät verkkokalvoja ja  kaikki ne pomppimiset tuntuivat sykkeenä rinnuksissa. Ei se, että peilistä minua tuijotti joku kummallisen muotoinen ja kamala mörkö, vaan myös se, että jouduin toteamaan, ettei tätä vartaloa ole ilmeisesti tarkoitettu liikkumaan, kun ei  tälle vartalolle löydy asianmukaisia urheiluvarusteita. Väsyneenä, nälkäisenä ja vitumoituneena (motivoituneen vastakohta) pystyin vain vaivoin hillitsemään itseni etten olisi rikkonut joka ikistä heijastavaa pintaa, vajonnut polvilleni ja karjunut taivalle "Pidä liikuntas!!.. *tana" 

Päätin käydä sitten askarteluliikkeessä hakemassa tarvikkeita äitienpäiväaskarteluja varten. Suunnitelmat toisensa jälkeen karisivat, kun askarteluliikkeessä ei ollutkaan tarvitsemiani askartelutarvikkeita. Kas, kuinka yllättävää. Jostain kumman suustä olo oli kaukana rennosta ja rauhallisesta tässä vaiheessa päivää.

Kierreltyäni liikkeitä 4 tuntia, päätin käydä välillä kotona ottamassa aikalisän. Pääsin kotiovelle ja kas, avaimet on kotona. Sisällä. Ulottumattomissa. Siinä vaiheessa koin sen tietyn hetken, kun ei oikein tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai tehdä molempia yhtäaikaa.

Epäonni kuitenkin kääntyi, kun mieheni riensi kesken työpäivän avaamaan minulle oven. Pienen ruokatauon jälkeen päätin suunnata lähimpään urheiluliikkeeseen, jossa vuodatin ongelmani ystävälliselle miesmyyjälle. Hän tiesi  jo puolesta sanasta mitä tarvitsin ja jo muutaman sovituksen jälkeen suuntasin kotiin ihanien ja täysin sopivien urheiluliivien kanssa. Ne istuvat kuin hansikas ja tuntuvat niin hyvältä päällä että voisin pitää niitä vaikka koko päivän. Ja mikä parasta, ne tukevat juuri oikeanlaisella tavalla. Melkein itkin onnesta, kun myyjä osasi esitellä oikeanlaiset liivit ja vieläpä arvioi koonkin lähes oikein heti kerralla.

Voi helpotuksen huokaus! Pääsen siis sittenkin taas kokeilemaan miltä tuntuu ottaa juoksuaskeleita :)

Vaikka tuntuu, että en ole saanut mitään valmiiksi pitkästä aikaa, niin silti tuota kuvattavaa tuntui rittävän :) Puikot on kilisseet ja koukku suihkinut valmista ihan itsestään siinä samalla kun katselen telkkaria tai uppoudun ajatuksiini.

 Neulotut

Likka on kasvanut niin hurjaa vauhtia, että uusia lapasia tarvitaan joka syksy ja kevät. Tässä ihan uudet peruslapaset, jotka neuloin Novitan Wool -langasta. Lankaa meni hieman vajaa  1 kerä.

Halusin itselleni ponchon, jota voisin siirtyä käyttämään kun kevät lämmittää. Aikani pyörittelin eri lankoja ja kokeilin ponchoja eri tekniikoilla, kunnes olin tyytyväinen omaan malliin. Palmikon ohje löytyi Garnstudion kämmekkäistä, mutta palmikkoa on hieman muokkailtu. En ommellut ponchon olkapäitä yhteen koko matkalta, vaan jätin hartioille aukkoja, joista saa kädet myös pujotettua. Tästä ponchosta saa tarpeen tullen lepakkohihamaisen paidan :) Tämä lanka on Novitan vanhaa TopWoolia.

Törmäsin jälleen netissä kalapipon ohjeeseen ja nyt päätin kokeilla kalapipojen tekemistä, Tässä on neidille tehty kalapipu 7 -veljestä langoista. Likka ei halunnut kalalleen silmiä :)

Ohje: Kalapipo

Tämä on miehelleni tekemä ahvenpipo. Lankana tässäkin käytetty erilaisia 7-veljestä jämäkeriä.  Silmien harmaat osiot taitavat tosin olla Novitan Isoveli -lankaa.

Tämän kaulaliinan taisin neuloa jo viime talveksi, mutta en vaan ole muistanut kuvata. Aikani pyörittelin näitä jämäkeriä ja mietin mitä ihmettä voisin tehdä vaalenpunaisella, valkoisella ja ruskealla villalangalla. Sitten törmäsin Knittyssä  Latifa -kaulaliinan ohjeeseen ja hokasin, että tässähän on selvästi aineksia Trio -jäätelö -kaulaliinaan. Mansikka-, suklaa- ja vaniljajäätelöä kermavaahtoraidoilla :) Nam!

Kylmä talvi vaati lämmintä päälle, joten tein harmaasta 7 veljestä -langasta itselleni kaulurin. Ainaoikein-neuletta perhanan pitkään harmaalla langalla, päättelyn jälkeen ommellaan päät yhteen ja kietaistaan koko komeus pariin kertaan kaulan ympäri. Valmis.

Virkatut

Likkakin halusi itselleen kaulurin. Tiesin, että häntä pistelee tavallinen villalanka, joten virkkasin hänelle oman kaulurin vaaleanpunaisesta Novitan Palma -langasta.  Tässä kauluri on kietaistu kaulalle...

.. ja tässä näkyy saman kaulurin  pituus kun se saa roikkua vapaasti.

Kun lankaa oli ja innostusta riitti, päätin virkalta itselle vielä yhden kaulurin. Pimeän talven jälkeen kaipasin jo värejä, joten tähän kauluriin käytin jotain äitini vanhaa keltaista lankaa, jonka seassa kulki mm. jotain punaisia lankasäikeitä. Lanka näyttää luonnossa siltä, kuin se olisi suoraan 60  -luvulta. Tiedä vaikka olisikin... Kellertävän langan lisäksi käytin kaulurissa vihreää ja punaista villalankaa. Nämäkin langat ovat jotain tosi vanhoja villalankoja. Vihreä saattaa olla Novitan vanhaa Merino -lankaa, mutta en mene vannomaan.

Ja vielä kerran kauluri vaaleanpuna-violetti -kirjavasta Palma- langasta. Tämä on myös virkattu pylväillä ja on muuten samanlainen kuin vaaleanpunainen kauluri, mutta vaan huomattavasti pidempi.

On täällä virkattu muutakin kuin kaulureita. Tässä on tulossa itselle torkkupeitto isoäidinneliöistä. Hyyyvin puuduttavaa.

Likka halusi itselleen värikkään torkkupeiton aaltokuviolla. Saamansa pitää. Tässä on käytettu Novitan 7 -veljestä lankoja. Sininen ja vihreä on ostettu tänä keväänä, muut värit ovat olleet kaapissa jo vuosia.

Askartelut

Neulomisen ja virkkaamisen vastapainoksi pitää välillä tehdä muunkinlaisia käsitöitä. Eräänä iltana innostuttiin leikkaamaan likan kanssa lehdistä perhosenmuotoisia kuvioita ja tässä niistä yksi. Oikein ihana ja keväinen perhonen. :)