Tämä jakku valmistui jo ajat sitten, mutta en ole tainnut muistaa laittaa siitä kuvaa. 



 Ja tältä se näyttää päällä



Tässä ei ole mitään kiinnityssysteemiä, sillä en halunnut siihen nappia enkä nauhoja. Kiinnitykseen on kelvannut ihan tavallinen tukkapinni.

Eipä tuota ole tullut montaa kertaa käytettyä. Ehkä vain kuvienottoajan verran. Värit on ihan hirveät, jotenkin tunkkaiset, lanka nyppyyntyy tosi helposti eikä se istu kunnolla päällä. Takaa se repsottaa ja yläosta vetäytyy aika rintojen päälle, niin että sitä saa nykiä aina alas. Purkaisin, jos se vaan olisi mahdollista. Ehkä pistän tuon 90- asteen pesuohjelmaan ja leikkelen sitten siitä käikäleestä vaikka patalapun, jos ei suoraan niihin mittoihin kutistu :P

Olin mummolta saanut tarpeettomia lankoja, joiden seassa oli vajaa kerä violettia lankaa. Luultavasti Novitan Isoveljeä.

Pitkään mietin, että mitä ihmettä voisin tehdä tuosta vajaasta kerästä.  Sitten päädyin Eilen tein -blogiin, jossa neuvottiin miten tehdään sormivirkkausta.

Ja siitä se ajatus sitten lähti!  Tällainen lenkkihuivi siitä syntyi:



Lenkkihässäkästä tuli niin pitkä, että sitä saa kieputtaa sitä kaulan ympäri 15 kertaa, että se asettuu kaulalle kuten kuvassa. Ei siis mikään nopean lähtijän huivi :D



Ohje: Sormivirkkauksen ohje Eilen tein -blogissa


- - - - - - - - - -

Aikaisemmin keväällä tein neidolle uuden kaulurin. Löysin Ravelrystä ohjeen, jota halusin kokeilla. Lankana  on Novitan 7 veljestä. Valkoinen taitaa olla Novitan Nallea.  Neuloin tämän riittämään pituudeltaan  neidon  kyynärtaipeisiin saakka, joten kaulurin sijasta tämä taitaa olla miniponcho ;)



Ohje: Ravelry Stripes To Keep Me Warm

Kyllä kannatti purkaa ja kokeilla lyhennettyjen kerroksien tekemistä langankierroilla. Ei jää enää rumia reikäkerroksia tai venähtäneitä silmukoita.

Nyt on selvästi minulla meneillään joku hankalien kysymyksien ajanjakso. Sen verran kiperiä kysymyksiä on tullut viime aikoina:

Olin tyttären kanssa kahdestaan kotona, kun hän yhtäkkiä alkoi pohtimaan varsin syvällisiä ja kävimme läpi seuraavan hetken:

Tyttö: "Äiti, miten Jumala ja Jeesus on muka ollu olemassa?"

Minä: "Ööö...tuota"

Tyttö "Uskotsä siihen? Mä en usko. "
"Miten ne on muka voinu kirjottaa nuo kirjat, kun eihän niillä ollu silloin kun pelkkiä savijuttuja?"
"Miten kaikki ihmiset on muka voinu tulla, kun sillon alussahan oli ne kaks (Aatami ja Eeva), jotka synnytti lapset, niin miten ne lapset muka on menny naimisiin ja tehny lisää lapsia? Nehän on siskoja ja veljiä, hyi yäk, ei ne voi. "

Minä: "Haluisitsä vaikka leipoa jotain?"

- - - - - - - - - - - - - - - - - -

Olin mieheni kanssa kahdestaan kauppareissulla, kun hän kesken kierroksen alkoi ihmettelemään minulle ääneen:

Mies: "Naimisiin mennessä sanotaan, että puolisoa pitää tukea ylä- ja alamäessä.Ylämäkeenhän on raskasta kulkea, mutta eipä sitä haluais elämän menevän alamäkeenkään. Niin että kumpiko niistä sitten oikein on se hyvä asia: se että avioliitossa kuljetaan ylämäkeen vai mennään alamäkeen?"


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Koulun essee tehtävä: Miten Internet-verkko toimii?

Hetkellisesti mietin, että olisinkohan voinut vastata siihen vaan, että "Välillä hyvin ja välillä huonosti. Muusta en tiedä enkä ymmärrä."  Sain siihen kuitenkin raapustettua ilmeisesti jotain oikeinkin, sillä sain tuosta tehtävästä arvosanaksi H4 tai K5 o.O

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tänä iltana saakin sitten nollata koko viikon hankaluudet illan Suomen mestarit 2012 JYPin voitonjuhlissa! Jei \o/

Tänä iltana lauletaan!! :D

Aloitin viikonlopun aikana tekemään Wingspania ja lyhennetyt kerrokset tuottaa tuskaa. Olen neulonut  ja purkanut, niin että lanka pöllyä. Lanka alkaakin jo muistuttamaan jotain rotan rykimää hamppua. Muuten ohje on ihan selkeä, mutta lyhennettyjen kerroksien välille tulee ikäviä reikiä, vaikka olen kokeillut kiertäen neulomista ja langan kiristämistä. Vielä kerran kokeilen lyhennettyjen kerroksien tekemistä langankiertojen avulla. Jos se ei sittenkään onnistu niin antaa olla sitten vaan.  

Täällä alkaa koulukin vetelemään viimeisiään. Parin viikon päästä pitäisi saada 3 kurssia päätökseen ja opinnäyteyö hyvälle alulle, mutta aika ei vaan tunnu riittävän kaikkeen. Itsepähän olen itseni tähän jamaan ajanut, mutta toisaalta, olen useamman kerran havainnut tarvitsevani sopivasti kireitä aikatauluja ja tekemistä, jotta tehokkuus säilyy. Tylsistyn ja masennun helposti, jos on liian vähän tekemistä ja stressivapaata aikaa. Toisaalta taas liiallinen stressi saa taas minut ihan jumiin ja lamaantuneeseen olotilaan, jolloin ei onnistu kuin itku-potku-huuto-raivarit.

Tänään on hyvin edetty tehtävissä ja illan voi taas käyttää hyvällä omalla tunnolla neuloosin ja purkoosin parissa :P 

Tämän tahdissa on hyvä joko uurastaa koulutehtävien parissa tai vetästä treenit. Ihan sama kumpiko, hiki tulee joka tapauksessa, mutta tämä kappale saa  hyvän tsempin päälle ja hymyilemään :)  Joka kerta tätä kuunnellessa nousee iho nautinnosta kananlihalle ja tuntuu, ettei karvat laske ainakaan viikkoon :)  Ei muuta kuin volyymit kaakkoon!

Muistakaa, hyvät ihmiset kiinnittää kunnolla polkupyörät auton perään! Ei riitä, että se on telineellä, vaan käytäkää köyttä, mustekaloja tai jotain muuta millä sidotte sen kiinni. Tänään nimittäin oli vähällä käydä hassusti.

Edellämme ajoi auto, jonka perässä oli kuljetustelineelle nostettu polkupyörä. Päästiin alueelle, jossa oli 80 km/h nopeusrajoitus ja polkupyörä tipahti telineeltään suoraan eteemme.Siinä se pomppi ja vieri tiellä hetken sinne tänne, kunnes lopulta lennähti meidän kaistalta keskiviivalle. Onneksi meillä oli edellä ajavaan hyvä turvaväli, sillä tie oli jäinen ja liukas ja piti saada väistettyä sekä poukkoilevaa pyörää että muuta liikennettä ja säilytettyä ohjattavuus.

Onneksi myös meidän perässä tuleva auto oli pitänyt turvaväliä eikä törmännyt meihin tai tiellä lojuvaan pyörään. Sillä tiellä on kuitenkin paljon liikennettä, joten toivottavasti kuljettaja sai pian käytyä noukkimassa menopelinsä tieltä. Heti kuljettaja sen kuitenkin havaitsi ja pysäytti autonsa tienviereen. Sen verran otti pyörä iskua, että todennäköisesti se on entinen pyörä.

Kylläpä säikäytti!


Tässä vielä  kuva siitä, miltä säärystimet näyttää jalassa

Joulun jälkeen on ollut neulerintamalla aika hiljaista, mutta jotain sentään on saatu valmiiksi.

Ylipolven säärystimet
Lanka: Novita Tico Tico kahta eri väriä
Ohje: Novita -klubi, Ylipolven sukat






Sain mieheni kanssa joululahjaksi langattomat kuulokkeet minun siskolta ja veljeltä. He olivat nähneet vaivaa paketoinnin suhteen ja antaneet luovuutensa kukkia. 

Minulla oli sivistyksessä valtava aukko.
Perjantaina aloin lukemaan Anni Blomqvistin kirjaa Myrskyluoto. Nyt olen tuon 748 -sivuisen teoksen puolessavälissä ja voi herranjestas, tuo tarina on paljon muutakin kuin  joku tarina muikista jollain kälysellä  saarella.

Minulla tuo kertomus menee ihan luihin ja ytimiin.  Se antaa voimia arjessa jaksamiseen ja jotenkin herättelee toivoa. Ajattelin ensi syksynä mennä katsomaan Jyväskylän kaupunginteatteriin musikaalin Myrskyluodon Maijasta, mutta jos jo pelkkä kirjan lukeminen avaa kyynelkanavat, niin en uskalla edes ajatella millaista tyrskettä se olisi siellä teatterissa, etenkin kun Jannen roolia esittää Henri Halkola.  Ei taida riittää pari nenäliinaa. Pitää ottaa KingSize - paketti, että pärjää edes alkutunnarin yli.

Yritin etsiä netistä tähän alle jotain videonpätkää, jossa Henri Halkola näyttelisi tai kuvaa mutta löysinkin alla olevan videon. Ensin ihmettelin, että mikä ihmeen huvittava rallatus tämä oikein on, mutta tässä jotain Dave Lindholmia yhdistettynä Pauli Hanhiniemeen ja jotain hyvin koukuttavaa.

Ehkä se kolahdus tapahtui kun elää hyvin kiireistä, stressaavaa ja aikataulujen siivittämää elämää ja sitten tulee tällainen akustisella kitaralla säestetty  kappale, jossa pohditaan hetken syvintä olemusta tuulen suhinan ja  linnunlaulun kuuluessa taustalla.



Nyt jatkan nauttimista tästä hetkestä, kun  vastakeitetty kahvi tuoksuu kupissa, stereoissa pauhaa Myrskyluodon Maijan sävelmät ja pääsen uppoutumaan haaveisiin.

Kävipä kerran, että potilaan tiedot sekottuivat toisen potilaan kanssa. Näin pääsi käymään, kun asiakkaalta ei kysytty aikana sotua tai syntymäaikaa. Hälytyskellot eivät soineet ajanvaraajalla, lääkärillä, hoitajalla tai potilaalla. Oikea potilas havahtui seuraavana päivänä lääkärin esittämään omituiseen kysymykseen allergioista  ja soitti ajanvaraukseen selvittääkseen olivatko hänen tietonsa oikein.

Kävi ilmi, että lääkärillä oli ollut auki väärän potilaan tiedot, sillä ajanvaraus oli tehty nimellä ja toiselle potilaalle, jolla oli samankaltainen nimi. Oikea potilas halusi vain, että kummankin asiakkaan tiedot olisivat oikein eikä halunnut syyttää tilanteesta ketään. Kuitenkin kävi niin, että linjan toisessa päässä ollut ulkopuolinen henkilö sätti oikeaa potilasta siitä, ettei hän ollut huomannut mitään eikä ollut havahtunut tilanteeseen.

Sen sijaan, että potilas olisi saanut hyvillä mielin tuntea tehneensä oikein, hän saikin tuntea olleensa tarinan ainoa roisto.

Meidän neidin" jääkaappiajatelma". Sopii hyvin viimeaikaisiin tunnelmiin ja elämän ohjenuoraksi

Eilen illalla hykertelin tyytyväisenä, kun olin selvinnyt vkoko päivän vain yhdellä, puolen päivän aikaan otetulla särkylääkkeellä enkä enempää koennut tarvitsevani.

Yöllä se kostautui.

Hampaiden narskuttelu ja viisurin poisto ei sovi yhteen. Minä en narskuttele niin, että ääntä kirske kuuluu, vaan öisin saatan herätä siihen, että puren (taka)hampaita voimallisesti yhteen. En tiedä sitten, että millaista jumppaa mun leuat on viime yönä tehneet, mutta nyt jomottaa siihen malliin, että on leukalihaksilla ollut melkoset bileet viime yönä.

Au.

 

En tiedä mistä johtuu, mutta tänään mut on vallannut joku positiivisuus pyrähdys. Tekee mieli tanssia auringossa,  mennä hymyillen hypähtelemään ulos, laulaa tätä biisiä ja jakaa halauksia :)

 

Nyt se viimeinenkin viisaudenhammas lähti leikkaamalla. Eihän se ollut edes niin paha operaatio kuin luulin. Puudutusvaihe oli jälleen kerran se pahin vaihe koko operaatiossa eikä sekään loppujen lopuksi ihan kamalaa ole. Sen jälkeen kaikki meni nopeasti ja kivuttomasti.

Nyt on puoli naamaa puuduksissa. Pitää peilistä tai sormella tarkistaa onko suu auki vai kiinni. Viimeistään sen huomaa siitä, kun kuola valuu rinnuksille :D

Tiu-tiu-tiut-tiu

Täytyy nyt vaan toivoa, että tää todellakkin oli neljäs ja viimeinen viisurin poisto. Olen kuullut, että joillekin ne saattaa kasvaa takaisin. Painajainen o.O

En ole hammaslääkäripelkoinen, mutta eilen en tiennyt olisiko pitänyt itkeä, nauraa vai tirvasta kuonoon.

Edellisellä kerralla minulla oli aika klo 9.30.  Olin paikalla 9.32. Sanoi, että oli jo kirjoittamassa sakkoa perutttamatta jääneestä ajasta ja sakko räpsähtää välittömästi ensimmäisen huudon jälkeen, kun on niin tiukat aikataulut ja huokaili koko sen ajan, että mitenköhän hän nyt ehtii, kun olin niin paljon myöhässä.  KAKSI minuuttia. Menin niin hämilleni, etten edes osannut sanoa mitään. Tällä kerralla taas aika oli klo 13.30 ja tämä nainen tuli tauolta vasta 13.36 minua kuuluttamaan. Sanoi vaan "sori, kun jouduit odottamaan".  Näin.  KUUSI minuuttia. Eipä nyt huokailtu ehtimisestä tai aikataulujen kireydestä.

Suuhygienisti tuntui olevan kaikesta ihan pihalla: sanoi minun varanneen ajan vaikka sen oli itse kaksi viikkoa sitten minulle varannut; ei ymmärtänyt, että hän oli kaksi viikkoa sitten hoitanut minua; vänkäsi väkisin, että olen käynyt röntgenkuvissa tuon käynnin jälkeen, vaikka katsoimme kuvia hänen koneeltaan. Kaiken huippu oli kun hän tökki minua imurilla nieluun aina katsoessaan kelloa, repi ikenet  piikillä auki ja ihmetteli kun vuotaa runsaasti verta. No shit Sherlock.  I wonder why.

On tuon käsittelyn jäljiltä turpa niin hellänä, että tänään on menty särkylääkkeen voimin, että kärsin edes syödä. Hampaiden peseminen se vasta operaatio onkin. Vielä siinä työskennellessään kritisoi minun ja muiden hammaslääkäreiden toimia ja laukoipa sitten "totuuksia" huomisesta viisaudenhampaan leikkauksellisesta poistostakin. Kiitos siitäkin.

Kyllä on taas asiakaspalvelu oikein huipussaan >:/ 

 

Tänään on soinut päässä ja soittimissa tämä Army Of Loversin vanha kappale. Muistan miten silloin 90-luvulla pelkäsin tuota videolla näkyvää vaaleatukkaista miestä :) Silloin en tästä  bändistä tykännyt, mutta nyt olen alkanut lämpenemään tälle musiikille.

 

Tämä Iltalehden juttu Pekka Haavistosta ja Antoniosta sai minut huokailemaan onnesta ja rakkaudesta.

Antonion salainen kuiskaus: "Olen todella ylpeä sinusta"

<3 pienet eleet

<3 kauniit sanat

<3 toisen arvostaminen ja kunnioittaminen

<3 toisiensa tukeminen

 

  Koko heidän rakkaustarinansa on kuin ihmeellistä satua. *ihastunut huokaus*

Ote lääkärien sanelusta: "Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa."

Mun päässä soi nyt kolmatta päivää. Kappale on tässä ajan kuluessa vaihtunut, mutta tänään soikin sitten kaikki ne kappaleet välillä vuorotellen ja välillä yhtäaikaa. Pää on kuin rikkinäinen gramofonin ja putkiradion yhdistelmä: samat biisit soi toistuvasti samoista kohdista. Minä en vaan voi vetää töpseliä seinästä tai painaa tätä perhanan masiinaa napista kiinni. Se soi ja soi ja soi ja soi ja soi ja soi... Koita siinä sitten opiskella, kun päässä on meteliä kuin Helsinki- Vantaan lenkokentällä ruuhka-aikaan.

Wikipedia (tuo luotettava tietolähde) kertoo korvamadosta mm.  seuraavaa:

"Cincinnatin yliopistossa korvamato-ilmiötä tutkivan professori James Kellarisin mukaan korvamadoksi päätyvän musiikin tyypillisimpiä piirteitä ovat hyväntuulinen melodia sekä mukaansatempaavan ja ärsyttävän välillä liikkuva paljon itseään toistava sanoitus."

Minulla soi päässä seuraavat biisit:

 Kill Bill -Whistle (youtube)

Ultra Bra -Siirrän sokeriastiaa (Spotify linkki)

ja sokerina pohjalla Tikun ja Takun laulu "Mä olen pikku Tiku, mä olen pikku Taku, on työnämme ja huvinamme..jne." mutta ei suinkaan näillä sanoilla, vaan omalla sanoituksellani.

Tähän väliin, ennen sanoitukseen menemistä,  lisään aiheellisen varoituksen:

ÄLÄ KOKEILE TÄTÄ KOTONA! Älä missään nimessä hyräile tätä ääneen ja testaa tätä laulua! Sinua on varoitettu! Tämä tarttuu kuin haukotus ruuhkabussissa tai kuin oksennustauti äitien pikku nenänkaivajien päiväkotiryhmässä. Tämä on nimittäin testattu.  Herkimmät ja korvamadoille alttiit ihmiset voivat nyt sulkea silmänsä ja palata asiaan ensi kerralla.

 

Näätä -laulu

Sävel: Tiku ja Taku -laulu, Sanoitus: minä

"Jos vastaan tulee näätä, niin vastaan tulee näätä.

Jos vastaan tulee näätä, niin sen vastaan tulee näätä.

La-la-lal-lati-lal-lati-laa, näätä vastaan tulla saa.

Jos vastaan tulee näätä, niin sen vastaan tulee näätä.

Jos vastaan tulee näätä, niin sen vastaan tulee näätä.

La-la-lal-lati-lal-lati-laa, näätä vastaan tulla saa."

 

Et varmaan voinut vastustaa kiusausta ja kokeilla tämän laulamista, eikö niin? 

Vielä sinua siellä ruudun toisella puolella hymyilyttää ja ajattelet, että kirjoittaja oli väärässä, eihän se tartu.

Niinpä, ei ne tauditkaan tartu heti ensikättelyssä. Se muhii ensin pari päivää elimistössäsi ja sitten "KA-POW!"  se iskee kesken arkisen aherruksesi.

Minähän varoitin.

Meidän kaupan viereisessä pienessä mäntymetsässä asuu peikkoja. Peikot on ilkeitä. Ne murisee, haisee pahalle ja syö pieniä lapsia. Koululaiset maistuu ja haisee peikkojen mielestä pahalle (tietty, onhan vieressä koulu). Niitä ne ei syö, mutta ilman reppua ne ovat peikkojen suurinta herkkua!

Kaupasta pääsee kotiin joko asvalttitietä pitkin tai kulkemalla peikkometsän halki polkua pitkin, mutta kas kummaa, likka haluaa mennä peikkometsän poikki aina kun se vaan on mahdollista :) Peikkometsässä pitää hiipiä hiljaa. Siellä ei saa tömistellä, juosta, kirkua, huutaa tai tehdä mitään sellaista mikä voisi herättää peikkojen huomion. Jos peikot kuitenkin syystä tai toisesta havahtuvat ja alkavat laukata nelinkontin kohti, niin silloin on, välimatkasta riippuen,  joko seisottava aivan tikkuna, sillä peikot eivät näe paikallaan seisovaa kohdetta tai juostava pakoon niin kovaa kuin koivista vauhtia irtoaa. Lähin turvapaikka on viereinen hiekkatie, sillä peikot eivät pääse tulemaan metsästä hiekkatielle.

Tänään uhmasimme kohtaloamme. Peikkometsän laitaan oli tullut suuri ja valtava Herra Auraajan tekemä lumivuori. Ajattelimme etteivät peikot siitä häiriintyisi, jos vähän laskisimme persmäkeä. Peikot kuitenkin havahtuivat lapsen iloisiin ääniin ja sitten meitä vietiin! Me juostiin pakoon pitkin lumisia valleja, kunnes vastaan tuli suurin ja vanhin peikkometsän asukas. (Tässä kohtaa eräs ohikulkija katsoi meitä melko pitkään :D) Juoksimme siis pakoon minkä jaloista pääsimme, sillä talvella lumi peittää metsän rajat ja peikot pääsevät metsästä perään. Yritimme harhauttaa peikkoja pomppimalla lumipenkoissa ja kierimällä alas lumisia rinteitä. Likka myös tartutti käsissään hajuja kuusen havuihin ja heitteli niitä sinne tänne hämätäkseen peikkoja.

Kodin nurkilla saavuimme toiseen metsään, johon eivät peikot pääse. Se metsä on sininen ja se haisee valkosipulilta. Peikot eivät voi astua siniseen metsään eivätkä ne haista ihmisiä, koska valkosipulin tuoksu on niin voimakas. Pääsimme turvallisesti kotiin ja ostoksetkin säilyivät repussa ihan ehjinä, hurjasta seikkailusta huolimatta :)

Matkalla selvisi sekin, että peikot eivät aja autoa ja niillä on yleensä yllään oranssi takki, jossa on hiippamallinen huppu.  Peikot ovat yleensä pieniä ja vaikka ne syövätkin lapsia, ne eivät kiroile. Se, joka kiroilee, muuttuu möröksi.

Olipa ihanaa kerrankin heittäytyä lapsen leikkin mukaan ja eläytyä siihen mielikuvitusmaailmaan :) Ihmiset vähän tuijotti, mutta so what. Meillä oli kivaa :)

Tässä on kuvia tekemistäni joululahjoista. Vähän myöhässä, mutta kuitenkin:)

Siskoni halusi itselleen pipon. Siinä piti olla palmikoita, tupsu ja väriltään neonpinkki. Se ei saanut olla päänmyötäinen (onko tuo edes oikea sana?), noh siis semmonen kiree myssy, vaan sen piti nuorisotyyliin olla semmonen hiippapipo :)

Tässä se nyt sitten on. Vinkkiä otin vähän Novitan piponmallista, mutta kyllä tää on syntynyt omissa käsissä ihan yritys-erehdys -tyylillä.

Lankaa en nyt ihan tarkkaan muista, sillä minun langat on parvekkeella pakastumassa, sillä pelästyimme kodissamme olevan tuholaisia, mutta toivottavasti pelkomme on aiheeton :/

 

Toinen lahja tuli veljelleni. Tällä kertaa veli ei saanut pehmeää pakettia, vaan paketista paljastui tällainen 40 x 70 taulu. Ostin Biltemasta maalauspohjan, jonka päälle pingotin kankaan ja kiinnitin sen huonekalunitojalla. Veli sai näitä kaksi, mutta koska olivat niin samanlaisia, niin kuvasin vaan niistä toisen. Kangas on ostetu KodinYkkösestä.

 

Äitini taas sai uudet villasukat. Tällä kertaa kaksiväriset polvisukat ohuesta Novitan Tico tico -langasta. Koko 37-38.

 

 

Ja tajusinpa juuri, että teinhän minä toisellekin veljelle mustat lapaset violeteilla tähtikuvioilla, mutta en sit muistanut ottaa niistä kuvaa. Tollo! *facepalm*

Sain joku yönsydän ihan huippuidean: minäpä leivon kerrankin tytölle suklaakakun. Oikein suklaisen, herkullisen ja  mehevän Suklaakakun, Isolla Ässällä.  Reunoilta mehevä, keskeltä pehmeän suklainen.  Pompin riemusta yläpystyä, kun löysin netistä hyvän ja helpon ohjeen juuri sellaiseen kakkuun. Koulussakin jo kehuskelin, että saavat sitten maanantaina maistiaiset, kun väännetään ryhmätyötä.  

Ohje, check.

Aineet, check.

Tarvikkeet, check.

Ja eikun käärimään hihat ja kakun tekoon.  Äidin rakkaudella vatkasin aineet vaahdoksi, sekoitin aineet hellin käsin ja lähes hengittämättä kumosin valmiin taikinan kakkuvuokaan, jotta kakku ei vaan lässähdä. Hyvin varovasti, silkkihansikkain, siirsin koko komeuden uuniin ja ajastimeen ohjeen mukainen paistoaika.  

*Biip, biip, biip, biip* Ajastin ilmoitti kakun olevan valmis. Ohjeen mukaankin ”kakku on valmis, kun reunat ovat kiinteät ja keskeltä löysähkö”.  Opastin miestä sitten testaamaan kakkua hammastikulla. *Tökikti, tökiti, tökiti *Kakku tökittiin täyteen pieniä lokoskolosia . Reunat kiinteät ja keskeltä löysä. Yhteistuumin päättelimme kakun olevan valmis. Kakku sai hetken hengähtää ja niin minäkin. Ilmassa leiju ihana suklaakakun tuoksu. Olin onnistunut. En vaan vielä tiennyt, että tulisin kokemaan onnistumisen ristiriitaisen ja karvaan totuuden.

Kakun jäähdyttyä keikautin pohjan kakkulautaselle. *Slurp* Slurp? Millon vatussa kakkua kumotessa kuuluu *slurp*?  Pelon sekaisin tuntein raotin kakkuvuokaa ja samalla hetkellä ymmärsin mistä se ääni tuli. Kakkulautasella makasi suklaavanukasta kiinteillä reunoilla. Ajattelin nopeasti korjata sen mikä korjattavissa on.  Keikautus ja kaavinta vaan ja takas uuniin.

Luottavaisin mielin katselin kakun paistumista. Kyllähän tuosta vielä kakku syntyisi. Kermavaahtoa vaan reilusti päälle, niin kukaan ei tietäisi tästä episodista yhtään mitään. 

Hetken päästä alkoi uunista tulemaan vähän liiankin kypsän leivonnaisen tuoksahdus. Todella kypsän kakun tuoksahdus. Empiirinen tutkimus kuitenkin osoitti kakun olevan edelleen keskeltä liian löllö.  Miten hitossa kakku voi samaan aikaan palaa ja olla raaka? Päätin kakun antaa vielä hetken olla uunissa. Suklaakakulle ominainen ruskea väri alkoi väistymään tummempien sävyjen tieltä. Kakku oli pakko ottaa pois uunista, ennen kuin naapurit kutsuisivat torpan täyteen palomiehiä. Eikä meillä olisi ollut tarjota edes Gevaliaa kutsumattomille vieraille.

Otin kakun uunista ja keikautin kakun kakkulautaselle.  Päätin raaputella pois palaneet kohdat. Kakusta lähti noin puolet. Ja tällainen se on:

 

Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Tai oikeastaan onnistuin, kakkuhan on reunoilta kypsä ja keskeltä löysä, niin kuin toivoin. Tarvittais vaan aika julmetun paljon sitä kermavaahtoa. Ainut vaan, ettei tuossa oikein ole paikkaa kynttilälle.

 Mies huolissaan kyseli, että en kai aio kuvaa sentään julkiseen laittoon pistää, etteivät saa väärää kuvaa. No siis todellakin! Tässä on kuulkaas nyt ihminen niinku rehellisimmillään.

Kakusta en tiiä, mutta on kuulkaas ihan taivaallisen hyvää mössöä!

Silti musta tuntuu, että meidän pitää nyt ottaa käyttöön suunnitelma B.

Jotain tällaista itsetehtyä löytyy tänä vuonna pukinkontista ;)

 

Tänä vuonna kuuseen valittiin vaaleita koristeita:

-puiset, valkoiset tähdet on apen  tekemät. Minä ja Sintti maalattiin ne valkoisiksi

- paperiset tähdet on leikattu vanhasta kirjasta käyttäen puisia tähtiä muottina. Tähdet saivat kevyesti kellertävän pinnan kahvikäsittelyllä ja lopuksi ne kovetettiin liimalakka -seoksella.

- valkoiset enkelinsiivet on jokunen vuosi sitten ostettu Tiimarista. Välillä ne ovat olleet seinällä, mutta tänä vuonna ne pääsivät koristamaan kuusta.

- kuusen oksilta löytyy myös hopeanauha kimppuja, punaisia omenoita sekä muutama jouluinen suklaakoriste :)

 

Tässä vaiheessa toivotan kaikille:

Joulu on jo ovella ja täällä on puuhailtu pukinkonttiin lahjuksia monin eri tavoin.  Koska ainakin osa lahjan saajista seuraa tätä blogia, niin kuvia lahjoista sitten aaton jälkeen :) Mutta on neulottu puikot sauhuten ja tehty vähän muutenkin.

 

Isä oli löytänyt vanhan radion ja kunnosti sen. Radio on aivan ihana kaikkine naarmuineen ja mikä parasta: Jouluradio ei ole koskaan soinut meillä näin komeasti kuin tästä radiosta! Ihanaa tunnelmaa!